Elokuu - kouluunpaluun kuukausi! Mulla kuitenkin jatkuu kesäloma vielä viikon ja sen jälkeenkin on palattava vasta töihin. Loppukuusta kuitenkin arki alkaa ja pitää taas pitkän tauon jälkeen tasapainotella sekä koulun että töiden kanssa. Toisaalta aloitan syksyllä uuden ihanan tiimin kanssa ja opiskelen alaa, josta oon ihan superinnoissani, mutta toisaalta, olisin kyllä vielä ihan hyvin voinut lomaillakin.
1 | Koulun aloitus & siihen valmistautuminen. Tiedän, mikä päivä mulla alkaa koulu, mutta en vielä tiedä yhtään moneltako ja mitä silloin tapahtuu. Täytynee ottaa vähän selvää! Sen lisäksi tarvitsee vähän henkisesti valmistautua taas siihen arkeen, jossa ei välttämättä ehdi syödä lämmintä ruokaa kotona kuin viikonloppuisin ja nukkuminen jää välillä vähemmälle.
2 | Kesäprojektien viimeistely. Kesäkuun alussa valitsin itselleni neljä kesäprojektia, joita halusin kesän aikana työstää, kun on enemmän aikaa. Yksi niistä oli kodin siivous -projekti, jonka sain jo heinäkuun puolella valmiiksi. Yksi liittyy kouluun, yksi tähän blogiin ja kolmas työjuttuihin, ja niiden kolmen kanssa on vielä hommaa tässäkin kuussa. Toivon saavani mahdollisimman paljon aikaiseksi, ennen kuin kesä loppuu!
3 | Lisää esseitä. Tämä on nyt ollut mun to do listalla koko kesän, ja on edelleen. Ja tulee kyllä olemaan vielä syksylläkin ja koko lailla joka kuukausi, kunnes valmistun. Mun koulu nyt vaan on sellanen, että kirjoja luetaan ja esseitä kirjoitetaan! Jos jolla kulla muuten on suositella luettavaa kaupan alan opiskelijalle, niin saa vinkata!
4 | Bullet journalin vaihto. Mun nykyinen vihko loppuu elokuun jälkeen, joten tässä kuussa on alettava valmistautua bujon vaihtoon ja tehdä uuden vihkon sivut valmiiksi.
5 | Viimeisistä lomapäivistä nauttiminen. Mulla tosiaan on kesälomaa vielä vähän jäljellä ja aion nauttia näistä viimeisistä päivistä ihan täysillä! Vielä ei ole ihan varmaa, mitä kaikkea tulee tapahtumaan, mutta olen päättänyt vain nauttia, tapahtuipa mitä tahansa.
6 | Töihin paluu. Loman jälkeen kuitenkin koittaa vääjäämättä töihin paluu. Onneksi on kuitenkin kiva työpaikka ja ihania työkavereita, joten ei harmita ihan hirveästi. Odotan innolla pitkästä aikaa erityisesti yhden työkaverin näkemistä, koska hän piti lomansa ennen mua ja osittain päällekkäin mun kanssa, eikä olla nähty moneen viikkoon. Töihin paluuseen liittyy myös paljon "opiskeltavaa": pitää päästä taas kärryille siitä, mitä kaikkea on tapahtunut mun poissaollessa, mitä uusia tuotteita on ja päästä taas kunnon työmoodiin.
Mitä sun elokuun to do listalla on? Onko sun kesäloma jo pidetty, ootko nyt lomalla, vai alkaako loma vasta? Entä aloitatko tai jatkatko opiskeluja syksyllä?
Oon edelleen kesälomalla, mutta käyn samalla myös hajanaisesti töissä. Opiskelut jatkuukin sitten ens kuun alussa. Työt siinä rinnalla myös jatkuu syksyyn! Kiva postaus :)
VastaaPoistaallthelittlesnowflakes.blogspot.fi ♥
Kiva, että vielä pääset lomailemaan :) Tsemppiä syksyyn, kun päällä on sekä opiskelut että työt!!
PoistaMiten oot hei muuten saanut sun blogiin noi ylävälilehdet ja erityisesti noi kategoriat? Onko siihen jotain malli postausta?
VastaaPoistaOn siihen varmaan joskus ollut, en mä olisi muuten sitä osannut tehdä :D Siitä vain on varmaan pari vuotta, kun oon tuon palkin tehnyt, että en kyllä muista millä ohjeilla sen tein. Kategorioiden tekemiseen oon hyödyntänyt bloggerista itsestäänkin löytyviä tägejä, mutta joku koodipätkä siihenkin tarvittiin. Kannattaa googlailla yläpalkki bloggeriin tms. ja samaa englanniksi, jos joku ohje löytyisi!
Poista