Näytetään tekstit, joissa on tunniste synttärit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste synttärit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. lokakuuta 2018

LAHJAIDEA: YHTÄ MONTA PAKETTIA KUIN ON VUOSIA MITTARISSAKIN

Poikaystäväni täytti viime kuussa 25 vuotta ja olin jo yli vuosi sitten keksinyt täydellisen synttäriyllätyksen hänelle. Päätin, että 25 vuoden kunniaksi hankin hänelle 25 eri lahjaa, paketoin ne kaikki erikseen ja hänellä meneekin koko ilta niitä paketteja availlessa. Näin jälkeenpäin voin sanoa, että hänen ilmeensä pakettivuoren nähdessään oli koko homman arvoista!

lahja miehelle

lahja naiselle

lahjaidea

Aloitin lahjojen keräilyn jo alkuvuodesta ja hommasin kaikkea pientä aina, kun vastaan tuli jotain, mistä ajattelin kumppanini tykkäävän. 25 lahjasta ei tullut minulle liian kalliita, koska hankin niitä pitkällä aikavälillä ja monet lahjoista oli pieniä. Yhdestä paketista paljastui esimerkiksi suklaapatukka, toisesta sukat ja kolmannesta lakuja. Mukaan mahtui toki pari arvokkaampaakin lahjaa, joista erityisin oli rannekello.

Aika moni lahjoista oli tosiaan pieniä ja monet myös jotain syötävää. Hommasin hänen lempparisuklaataan sekä karkkeja, joita tiesin, että hän ei ole maistanut. Ensimmäisessä paketissa oli myös numeroiden 2 ja 5 muotoiset tähtisädetikut. Yksi lahjoista liittyi yhteen meidän insidevitsiin ja yksi lahjoista oli piirretty elokuva, jonka haluaisin katsoa hänen kanssaan.

Osasta paketeista paljastui lahjakortteja ja niiden lisäksi vain muutama lahja oli vähän kalliimpi. Näihin arvokkaamppiin lahjoihin lukeutui rannekellon lisäksi raaputettava maailmankartta, lautapeli, erikoisempia ruuanlaittovälineitä sekä urheiluvaate.

Halusin paketoida jokaisen lahjan erikseen ja numeroida vielä jokaisen paketin, jotta poikaystävä avaisi ne tietyssä järjestyksessä. Paketoin lahjat järjestyksessä niin, että pienimmät jutut avattiin ensimmäisenä ja lahjat paranivat vain loppua kohden!

synttärilahjaidea

syntymäpäivät

Vaikka tämä idea onkin musta hauska, niin ihan kauhean montaa kertaa tätä ei olisi mukava toteuttaa. Enkä ainakaan haluaisi toteuttaa tätä tyypille, joka täyttää 45, koska paketoitavaa olisi jo ihan mahdottomasti. 25 vuotta oli vielä ihan hyvä ikä toteuttaa tämä!

Idean tähän sain ihanalta serkultani, joka vinkkasi joskus hyvästä arpalahjaideasta. Kevyemmän version tästä yhtä monta pakettia kuin on vuosia mittarissakin -lahjaideasta voisi siis toteuttaa ostamalla yhtä monta euron arpaa, kuin on vuosia mittarissakin. Ja jos niitä arpoja on se 25 kappalettakin, niin melko todennäköisesti sieltä ainakin pari voittoarpaakin tulee!

Mitä mieltä oot ideasta?

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

7 SYYTÄ LÄHETTÄÄ KORTTI

Näin digiaikana voi tuntua turhalta lähettää toiselle kortti postissa. Voihan toista muistaa helposti tekstarillakin! Mä oon kuitenkin sitä mieltä, että olipa kyse sitten joulu-, ystävänpäivä-, synttäri- tai vaikka nimpparikortista, musta on aina ihana sekä lähettää että saada kortti. Tänään kerron miksi!

korttien askartelu

itse tehdyt kortit

1 | Korttien askartelu on hauskaa. Tää ei ehkä päde kaikille, mutta musta ainakin erilaisten korttien askartelu on hirmu hauskaa! Mikään ei tuo esimerkiksi yhtä jouluista fiilistä kuin joulukorttien askartelu! Lisäksi mua lämmittää jo tässä kohtaa ajatus siitä, että kortin saaja taatusti arvostaa itse tehtyä korttia.

2 | Oot muistanut toisen merkkipäivän jo etukäteen. Varsinkin jos kortin askartelee itse ja/tai jos sen lähettää toiselle postitse, se tarkoittaa sitä, että oot muistanut toisen merkkipäivän jo etukäteen. Esimerkiksi synttärikortti pitää muistaa lähettää jo muutamaa päivää ennen kuin Facebook muistuttaa kaverin synttäreistä.

3 | Oot nähnyt vähän vaivaa toisen muistamisen eteen. Ajatushan on aina tärkein, joten tällä pienellä jutulla voi olla isokin merkitys. Kortin lähettäminen vaatii vähän enemmän vaivaa, kun tekstarin tai Facebook-seinälle kirjoitetun viestin lähettäminen. Tämän takia fyysinen kortti saa ehkä hiukan enemmän arvostusta vastaaonttajalta, kuin sähköinen viesti.

4 | Se fiilis, kun postilaatikossa on jotain muutakin, kuin laskuja. Tiiäthän tän tunteen? On ihana avata kirjekuori ja katsoa, mitä siellä on. Parasta se on silloin, kun siellä on läheisen lähettämä kortti, eikä laskuja.

joulukortti

korttien lähettäminen

5 | Kortteja on hauska kerätä! Lapsena muistan selanneeni mun serkun korttikokoelmaa - hän oli säästänyt saamiaan synttärikortteja monen vuoden ajalta. Äiti taas kerää joka vuosi joulukortit ja koristelee niillä keittiön kaappien ovet joulun ajaksi. Niitä sitten katsellaan ja mietitään keneltä mikäkin kortti on tullut.

6 | On ihana saada kiitos lähettämästään kortista. Kun mä lähetän kortin postissa, ootan aina sitä, kun kortti pääsee perille ja saan tekstarin, jossa kortin vastaanottaja kiittää mua kortista ja muistamisesta. Siitä tulee itselle vähintään yhtä hyvä fiilis kuin kortin saadessa!

7 | Ja onhan se nyt ihanaa saada kortti. Kyllä sä tiedät sen yllättyneen fiiliksen, kun avaat kirjekuoren ja näet kortin. Se on itse tehty ja sen eteen on nähty vaivaa. Katsot keneltä se on ja ilahdut: "ai, hän muisti mun synttärit!". Yksi parhaita fiiliksiä ikinä!

Ootko samaa mieltä siitä, että kaunis, hauska, itse tehty tai ajatuksella valittu kortti on parempi vaihtoehto kuin tekstarilla tai somessa toisen muistaminen?

maanantai 30. lokakuuta 2017

SYNTTÄRIT

Mä en näin lokakuun lopulla oo koskaan juhlinut halloweeniä, mutta viimeisenä kolmena vuotena oon juhlistanut blogin syntymäpäivää! Perustin tämän blogin siis kolme vuotta sitten lokakuun viimeisenä päivänä! Viralliset 3-vuotissynttärit on siis huomenna!

blogi synttärit

Kolmen vuoden aikana oon oppinut paljon ja vaikka vielä on mielettömästi opittavaa, niin ajattelin jakaa tänään mun parhaat vinkit teidänkin kanssa. Mitä siis olen oppinut kolmen vuoden aikana bloggaamisesta?

1 | Ole oma itsesi! Tätä toisellaan joka paikassa, mutta se on niin totta! Jos blogissa ei ole oma itsensä, lukijat huomaavat sen ja mikä tärkeintä, oma motivaatio bloggaamiseen katoaa nopeasti. Blogi on sun oma pieni pala internettiä ja sä voit tehdä siitä juuri omanlaisesi, joten miksi tekisit siitä mitään muuta!

2 | Kehity ja muutu, jos siltä tuntuu! Tämä liittyy myös tuohon edelliseen, mutta blogi saa ja sen ehkä jopa pitääkin muutta ajan saatossa. Mä yritin vielä tänä vuonna tehdä tätä väkisin tyylillä, jonka olin aiemmin valinnut, mutta joka ei tuntunut enää omalta. Pidin kesällä pienen tauon ja sen aikana mietin suuntaa, johon haluan blogia viedä tulevaisuudessa. Muutin blogia enemmän omanlaiseksi ja mulle juuri nyt sopivaksi ja sen jälkeen bloggaaminen on ollut taas aivan ihanaa!

3 | Ole aito. Blogissa sun on oltava aito ja rehellinen, jos ei lukijoiden takia niin ihan vain oman itsesi takia. Viime aikoina on paljon puhuttu blogien kiiltokuvamaistumisesta ja vaikka niitä täydellisesti aseteltuja kuvia ja viimeisteltyjä asuja on ihana katsella, niin joskus on hauska nähdä, kuulla ja lukea sitä todellisuutta ja arkea niiden takana.

4 | Kirjoita asioista, joita rakastat. Jos kirjoitat aiheesta, joka ei sinua juuri kiinnosta, sen huomaa. Kirjoita aiheista, joista olet innoissasi ja sekin näkyy tekstistäsi.

5 | Ole aktiivinen muiden kanssa. Blogimaailmassa on hirmu helppo löytää samankaltaisia ihmisiä ja uusia ystäviä. Kommentoi muiden blogeihin, vastaa saamiisi kommentteihin ja tutustu uusiin ihmisiin. Mä oon löytänyt monta hyvää ystävää netin kautta ja suurimman osan nimenomaan blogin välityksellä.

6 | Laatu korvaa määrän! Ei postausta lainkaan on parempi, kuin postaus, jonka eteen ei ole nähty vaivaa. Mä oon pitkään pyrkinyt pitämään tiettyä aikatauluja blogipostausten suhteen, mutta oon oppinut, että laatu todellakin korvaa määrän. Maailma ei kaadu siihen, jos yhtenä päivänä ei postaakaan, vaikka alunperin suunnitteli tekevänsäkin niin.

blogi 3v

blogisynttärit

Ihan hullua ajatella, että viimeiset kolme vuotta oon joka viikko ajatellut tätä blogia, tehnyt postauksia, ottanut kuvia, vastaillut teidän kommentteihin ja saanut ystäviä tätä kautta! Kiitos teille, jotka ootte olleet matkassa kenties ihan alusta asti tai lyhyemmänkin ajan. Kiitos ihan jokaisesta kommentista ja ihanasta palautteesta, mitä oon saanut!

Tästä on suunta edelleen vaan ylöspäin, oppimaan lisää ja tekemään lisää ja olemaan parempi bloggaaja!

Ihanaa uutta viikkoa just sulle!

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

3 X SYNTTÄRIYLLÄRI

Mä järjestin mun poikaystävälle tällaisen kolmiosaisen synttäriyllärin viime kuussa ja vaikka se ei ihan putkeen mennytkään, aion jakaa idean vielä teillekin! Mun alkuperäinen idea oli siis ensin tuottaa pieni pettymys toiselle synttärilahjan suhteen ja sitten saada hänet siitä vielä piristymään lahjan seuraavilla osilla, mutta mun jekku ei mennytkään lävitse, koska en itse malttanut näytellä mukana!

syntymäpäivälahja poikaystävälle

Päätin siis jo kauan sitten, että jekutan poikaystävää antamalla hänelle ensin ns. "huonon" lahjan, sitten jonkin itse tehdyn lahjan ja sitten lopulta vielä sen oikean lahjan, jonka olin päättänyt tässä tapauksessa olevan jonkin sortin elämyslahja. Poikaystävän oli sitten tarkoitus pettyä tähän ensimmäiseen lahjaan, piristyä vähän itse tehdystä lahjasta ja sitten ilahtua tosissaan siitä elämyslahjasta.

Suunnittelin jekkua vielä niin, että antaisin aamulla lahjaksi vain sen huonon lahjan, joksi olin ostanut muutamat suklaat ja lakut, ja väittäisin sitten että olin unohtanut koko synttärit enkä keksinyt muuta lahjaa. No tämä ei ihan mennyt poikaystävälle läpi ja hän sitä paitsi vielä ilahtui tosissaan jo tästä "huonosta" lahjasta ja sanoi "ei sun nyt näin paljoo olis mulle tarvinnut"!

Tarkoitus oli vasta sitten myöhemmin antaa ne paremmat lahjat ja antaa hänen hetken aikaa luulla, että en oikeasti olisi keksinyt muuta, mutta mä en sitten malttanut odottaa! Annoin pienen hetken päästä sen itse tehdyn lahjan ja kun poikaystävä oli sen avannut, annoin myös vielä sen oikean lahjan. Tässä vaiheessa hän jo käski mun lopettaa niiden lahjojen hakemisen!

lahja poikaystävälle

lahja miehelle

Itse tehty lahja tässä tapauksessa oli tämä kuvissakin näkyvä vihko. Täytin vihkon erilaisilla jutuilla siitä, miksi ja miten paljon häntä rakastan, meidän yhteisillä muistoilla, valokuvilla ja pienillä askarteluilla. Tällainen vihko sopisi hyvin myös esimerkiksi vuosipäivänä annettavaksi lahjaksi ja ainakin mun poikaystävä tykkäsi tästä ja lahja oli siinä mielessä onnistunut! Molemmat myös tuumattiin, että tätä on varmasti hauska selata myöhemminkin yhdessä.

Viimeinen mun antama lahja oli sitten lahjakortti huonepakopeliin, johon mennään yhdessä, kunhan sopiva ajankohta löytyy! Tällaiset elämyslahjat on mun mielestä hirmu hauskoja ja pääsee yhdessä tekemään jotain hauskaa.

Mitä mieltä ootte tällaisesta pienestä jekusta toisen synttäreinä? Entä itse tehdyistä lahjoista ja elämyslahjoista yleensä?

tiistai 19. syyskuuta 2017

30 ENNEN 30

30 asiaa, jotka haluan tehdä ennen kuin täytän 30! Täytin tänä vuonna 20 ja ajattelin että nyt olisi hyvä aika kasata lista asioista, jotka haluan tehdä ennen kuin olen kolmekymppinen.

kolmekymppinen

1 | Haluan olla kiltimpi. Mulla on paha tapa käskyttää esimerkiksi mun poikaystävää. Sanon aina "laita ikkuna kiinni" tai "tuo mulle lasi kokista", mutta haluan opetella sanomaan "laittaisitko ikkunan kiinni" ja "toisitko mulle lasin kokista"!

2 | Haluan asua yksin. Ennen yhteenmuuttoa poikaystävän haluan asua yksin. Ajatus kyllä pelottaa vähän, mutta eikös kaikkien pitäisi kokea tämä edes kerran? Onneksi pikkuveli ja poikaystävä mun luona on varmasti enemmän sääntö kuin poikkeus, niin ei ihan jatkuvasti tarvitse yksin olla.

3 | Haluan lentää lentokoneella ensimmäistä kertaa.

4 | Haluan hankkia kunnon pöytätietokoneen, joka toimii, enkä aina tapella läppäreiden kanssa.

5 | Haluan muuttaa yhteen poikaystäväni kanssa.

6 | Haluan myös kihloihin!

7 | Haluan myös olla naimisissa ennen kolmeakymppiä.

8 | Haluan lisäksi vielä saada lapsia, mielellään useamman kuin yhden, ennen kuin olen kolmekymppinen.

9 | Haluan mennä eläintarhaan. Oon kerran ollut Korkeasaaressa, mutta olin niin pieni etten muista muuta, kuin poskeeni tehdyn perhos-kasvonaamion ja superhienon Pokemon-repun, joka mulla oli selässä.

10 | Haluan käydä Itävallassa.

bucket list

11 | Haluan saada kokoaikaisen vakituisen työpaikan.

12 | Haluan käydä häissä. Mä en ole koskaan ollut kenenkään häissä ja haluaisin kyllä nähdä ainakin yhdet ehkä jo ennen kuin itse menen naimisiin.

13 | Haluan perustaa asuntosäästötilin. Tämä mun pitäisi kyllä tehdä asap, mutta juuri pienennetyistä opintotuista ei paljon säästellä. Jos kuitenkin saan tämän lähivuosina hoidettua, saattaisin myös haluta omistusasunnon ennen kuin olen kolmekymppinen.

14 | Haluan tehdä ja/tai kokea jotain sellaista, joka mua hirvittää. Haluan astua ulos mukavuusalueeltani ja kokea jotain jännittävää, esimerkiksi jostain korkeasta tornista laskeutumista tai vesihiihtoa.

15 | Haluan lukea kaikki Harry Potterit. Oon nähnyt leffat, mutta kirjat on vielä lukematta!

16 | Haluan lähteä ulkomaille pitemmäksi aikaa kuin vain yhdeksi päiväksi.

17 | Haluan tehdä voileipäkakun alusta loppuun ihan itse.

18 | Haluan viedä mun poikaystävän lavatansseihin.

19 | Haluan lähteä reissuun ihan kahdestaan mun äidin kanssa.

20 | Haluan kokea "scavenger huntin". En tiedä suomenkielistä termiä tälle, mutta periaatteessa kyseessä on aarteenmetsästys, jossa erilaisten vihjeiden perusteella löydetään aina seuraava vihje ja lopulta se aarre. Haluan siis joko järjestää tällaisen jollekin tai että mulle järjestetään tällainen!

30 before 30

21 | Haluan saada korkeakoulututkinnon!

22 | Haluan käydä Berliinissä.

23 | Haluan käydä Norjassa ja nähdä ne vuoristot ja vuonot.

24 | Haluan nähdä jonkin kuuluisan nähtävyyden. Berliinin muuri on ihan must, mutta ei haittaisi kyllä esimerkiksi Eiffel-tornikaan.

25 | Haluan saada kimpun kukkia poikaystävältä. En oo koskaan saanut poikaystävältäni kukkia, mutta tähän on tultava muutos ennen mun kolmekymppisiä!

26 | Haluan järjestää illallisen mun perheelle. Haluan kutsua kaikki kylään ja tarjoilla itse tekemääni ruokaa ja jälkkäriä. Sitten joskus kun mulla on keittiö tai ruokailutila, johon kaikki mahtuu istumaan. (Juuri nyt meidän keittiön pöydän ääressä on 2 tuolia...)

27 | Haluan käydä trampoliinipuistossa.

28 | Haluan omistaa grillin. Grilliruoka jos jokin on se, mitä kaipaan näin kerrostalossa asuessa.

29 | Haluan sähköpostikansion, joka on hyvin järjestelty. Haluan järjestellä postit erilaisiin kansioihin ja sitten löytääkin sieltä joskus sen tietyn sähköpostin, jota etsii!

30 | Haluan värittää kokonaan yhden kokonaisen aikuisten värityskirjan.

torstai 11. toukokuuta 2017

20 THINGS I LEARNED IN 20 YEARS

Täytin viime viikolla 20 vuotta ja jaoin juhlatunnelmia kuvien kera alkuviikon postauksessa, mutta tänään halusin vielä synttäreiden varjolla tehdä tämän suositun postauksen. Tänään siis jaan teidän kanssa 20 asiaa, jotka olen näiden 20 vuoden aikana oppinut!

Last week I turned 20 years and I shared the photos from the party in a post in the beginning of this week, but I still wanted to do this popular post as a birthday-related post. So today I'll share 20 things I've learned in 20 years with you!

things I've learned in years

1 | Vaikka ne välillä kuinka ärsyttäis, suututtais ja kiukuttais, perhe on kuitenkin aina perhettä. Sitä ei muuta mikään!

2 |  Et saa sitä mitä haluat, ellet pyydä sitä.

3 | Älä oleta - kukaan ei ole ajatustenlukija eikä kaikki aina ole sitä miltä se näyttää. Kysy ja kerro.

4 | On tärkeää opetella tunnistamaan tilanteet, jolloin ei kuulu sanoa mitään ja tilanteet, jolloin ei kuulu olla hiljaa.

5 | Lapsena sitä haluaa aina olla aikuinen ja aikuisena sitä haluaisi vain olla lapsi.

6 | Kyllä ne asiat aina lopulta järjestyy!

7 | Yleensä on parempi yrittää ja epäonnistua kuin ettei yritä lainkaan.

8 | On suunnattoman vapauttavaa sulkea elämästään ihmiset, joista ei ole mitään muuta kuin harmia.

9 | Tuntuu siistiltä tehdä "pahuuksia" teininä, mutta kun omat pikkusisarukset on siinä iässä, missä itse on tehnyt "pahuuksia", tuntuu pahalta!

10 | On ihan ok laulaa vaikkapa suihkussa tai autoradion mukana, vaikka laulaisikin ihan nuotin vierestä!

synttärit

11 | Jos itkettää niin silloin kuuluu itkeä.

12 | Elämä on huomattavasti mukavempaa, kun osaa olla kiitollinen siitä mitä jo on.

13 | Teot merkitsevät enemmän kuin sanat, mutta kaikkein voimakkainta on se, kun teot ja sanat puhuvat saman asian puolesta.

14 | Olen hirmu etuoikeutetussa asemassa asuessani Suomessa.

15 | On ihan ok sanoa joskus ei ja laittaa itsensä silloin tällöin etusijalle.

16 | Sillä on ihan valtava vaikutus kaikkeen, että nukkuuko tarpeeksi vai ei.

17 | Ei oo mitään sen parempaa kuin juhannus mökillä.

18 | Elämä on huomattavasti mukavempaa, kun osaa pyytää ja antaa anteeksi.

19 | Kukaan ei ole täydellinen.

20 | Elämässä ei ole liikaa juhlia, joten jokainen pienikin juhlanaihe kannattaa käyttää hyödyksi!

light box

1 | Even if sometimes you're just annoyed , mad and angry at them, family is always family. Nothing will change that!

2 | You don't get what you want unless you ask for it.

3 | Don't assume - no one is a mind-reader and things aren't always what they look like. Ask and tell.

4 | It's important to learn to recognize the situations where you aren't supposed to say anything and the situations when you can't be quiet.

5 | As a child you  always want to be an adult but then when you're adult you just want to be a child again.

6 | Everything will be okay in the end!

7 | Usually it is better to try and fail than not to try at all.

8 | It is amazingly freeing to say good bye to people, who only make you hurt.

9 | It felt cool to do "bad" things as a teenager, but now that my siblings are the same age, it just feels awful!

10 | It is just okay to sing for example in the shower or to the radio in your car, even if you can't sing at all!

20th birthday

11 | If you feel like crying, you should cry.

12 | Life is so much better, when you can be grateful for what you already have.

13 | Actions mean more than words do, but it is the most powerful, when your words and actions speak for the same thing.

14 | I'm in a very privileged position because I live in Finland.

15 | It's just okay to sometimes say no and put yourself first.

16 | It has an enormous impact on everything, whether you sleep enough or not.

17 | There is nothing better than mid summer at the summer cottage.

18 | Life is so much better, when you can apologize and forgive.

19 | No one is perfect.

20 | There are never too many parties, so you should take advantage of every little reason to celebrate!

tiistai 9. toukokuuta 2017

MY 20TH BIRTHDAY

Viime viikonloppuna juhlittiin mun synttäreitä mun vanhempien luona maalla. Täytin 20 vuotta jo tiistaina, mutta tiistai (niinkuin myös keskiviikko, torstai ja perjantai) oli mulla työpäivä, joten vasta viikonloppuna päästiin sitten juhlimaan.

Juhlaviikonloppuun osuikin ihanan aurinkoiset säät ja auringon lisäksi nautittiin mummujen sekä mun siskon leipomista kakuista. Sain lahjaksi ainakin neljä pussia vaahtokarkkeja (taitavat tuntea mut aika hyvin) ja kuvissa näkyvän ihanan ligh boxin. Light boxi on mun poikaystävältä ja musta on niin ihanaa, että se osas antaa mulle jotain sellaista, josta olin jo haaveillut pitkään, vaikken koskaan ollut hänelle koko asiasta maininnut!

Tämä viikko alkoikin sitten kello kuuden herätyksellä ja lumisateella, mutta halusin tuoda vielä keväisiä juhlatunnelmia kuvien muodossa tähän alkuviikkoon!

Last weekend we celebrated my birthday at my parents' house in the country side. I turned 20 years already on Tuesday, but Tuesday (and also Wednesday, Thursday and Friday) was a work day for me, so we couldn't have the party before the weekend.

We got really great, sunny weather for the party weekend and in addition to enjoying of the sun we enjoyed of the cakes that my grandmas and my sister made. I got at least four bags of marshmallows (I think they know me pretty well) and the adorable light box you see in the photos as a gift. The light box is from my boyfriend and I just think it is so sweet that he got me something I had dreamed of for a while already, even thought I had never mentioned that to him!

This week then started with my alarm clock going off at six am and it snowing outside, so I wanted to still bring some of the spring-like party vibes to the beginning of this week with these photos!

marimekko

synttärit

syntymäpäiväjuhlat

weekend

täytekakku

ruusukimppu

toukokuu

omm design

birthday

pink roses

light box

viikonloppu

Mitä sä teit viikonloppuna?

What did you do last weekend?

maanantai 31. lokakuuta 2016

BLOGISYNTTÄRIT JA ARVONTA


Tänään on Kiia Innanmaa -blogin kaksivuotispäivä! Blogimaailmassa oon siis pyörinyt pidempäänkin, mutta tasan kaksi vuotta sitten palasin tahattomalta ja pitkäksi venyneeltä tauolta, relaunchasin mun blogin uudella nimellä ja uusilla postauksilla. Pitkä matka on tultu siitä tähän pisteeseen ja toivon sekä uskon, että pitempi matka on edessäpäin!

Tämänkin blogin ekoista postauksista on kehitytty huimasti, kuvien laatu on paljon parempaa, postailen useammin ja säännöllisemmin ja panostan postausten sisältöön todella! Tiedän kuitenkin, että vielä on paljon opittavaa! Halu oppia lisää ja tehdä tätä aina vain enemmän ja paremmin kasvaa päivä päivältä.

Synttäreiden kunniaksi haluan järjestää jotain kivaa teillekin ja arvonnassa olisi 25€ arvoinen superlahjakorttiSuperlahjakortti on siis lahjakortti, joka antaa voittajalle mahdollisuuden valita, mihin liikkeeseen lahjakorttinsa haluaa. Mukana vaihtoehdoissa mm. Zalando, Iittala, McDonalds, H&M, Makuuni, BikBok, Cubus ja paljon muita (käy tsekkaamassa kaikki täältä)! Arvonta on voimassa tämän viikon eli 6.11.2016 klo 22.00 asti

Houkuttaako osallistua? Tässäpä ohjeet siihen:

1. Kerro kommentissasi tähän postaukseen, millasia postauksia tykkäät mun blogista lukea, mikä postaussarja on sun suosikki tai mikä yksittäinen postaus on jäänyt mieleen! Tästä saat yhden arvan!

2. Saat yhden lisäarvan, jos olet blogini lukija. Saat toisen lisäarvan, jos olet tykännyt blogini Facebook -sivusta. Sinulla on siis mahdollisuus saada yhteensä kolme arpaa triplataksesi voittomahdollisuutesi. Muista mainita mahdollisista lisäarvoista kommentissasi!

3. Jätä kommenttiisi toimiva sähköpostiosoite!! Muuten en saa sinua kiinni mahdollisen voiton osuessa kohdalle! 

Järjestän arvonnan itse, eikä presentcard.fi tai Faceookb ole mukana tässä. 

Today is Kiia Innanmaa -blog's second birthday! I've been blogging for far longer than two years, but exactly two years ago I came back from a long break and relaunched this blog with the new name and new posts.

Every day I improve: from the first posts in this blog I've come a loooong way to these posts I publish today. Currently the quality of photos is a lot better, I post more frequently and reguralry and I really invest my time and thoughts into these posts. I also know that there is still a lot to learn. The want to learn more and to do this more and more is growing every day.

To celebrate the birthday, I'm arranging a giveaway. That is only thought for my Finnish followers this time.

lauantai 7. toukokuuta 2016

BIRTHDAYGIRL

lifestyle blogi

syntymäpäivät

synttärit

Aurinkoinen helatorstai oli hyvä päivä tarjota kakkukahvit mun synttäreiden kunniaksi. Mitään sen suurempia bailuja en järjestänytkään, enkä illalla edes lähtenyt radalle vaikka olisi ollut bingotorstaikin, koska 19 vuotta on vähän turha ikä (ens vuonna juhlitaan täysiä kymmeniä sitten vähän isommin) ja koska kohta kuitenkin on ne ylppärit, jonne kutsutaan paljon enemmän ihmisiä ja on monen sorttista kakkua ja muuta.

Kakkukahvien lisäks torstaina kävin sekä aamulla että illalla tekemässä rappustreeniä, napattiin muutamat asukuvat (joita tulossa ensi viikolla) sekä nautittiin aurinkoisesta ja lämpimästä säästä, täällä oli ihan oikeasti jo yli 20 astetta lämmintä. Justhan oli ne 30 asteen pakkaset, miten tää kesä yhtäkkiä tuli?

maanantai 2. toukokuuta 2016

HAPPY BIRTHDAY ME !!

synttärit

Hyvää syntymäpäivää mulle (& kaikille muillekin, joilla sattuu tänään olemaan synttärit) sekä ihanaa maanantaita ja viikkoa kaikille!

P.S. tein viime vuonna 18-vuotis synttäreiden kunniaksi pitemmän postauksen mm. lapsuuskuvilla ja muilla hauskoilla jutuilla varustettuna, sen voi halutessaan käydä tsekkaamassa täältä!

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

BDAY PARTY !

225

222

224

221

220

223

Ehdittiin vasta eilen juhlimaan mun synttäreitä, jotka tosiaan oikeasti olivat jo viime viikon lauantaina! Tarjolla oli kaikenmaailman kakkuja, keksejä ja leivoksia. Hemmottelin itseäni myös ostamalla itselleni kimpun ruusuja, samalla kun hain perjantaina äidille etukäteis-äitienpäivä-ruusuja.

Lahjaksi sain ekan kuvan pullon, bensarahaa ja kaverit järkkäs mulle hierontalahjakortin. Lisäks porukat kustantaa mulle ajokortin (ja osti auton)! Sain myös navigaattorin, etten autoineni ja ajokortteineni eksy jonnekin (en oo mikään erityisen lahjakas suunnistamaan...).

Mutta kuvat puhukoon puolestaan, en tän enempää ehdi nyt kirjoitella! Mulla on kauhea lista koulujuttuja, jotka pitäisi tänään saada vielä aikaiseksi ja tänään mennään vielä mummulaan äitienpäivälounaalle...

Kivaa äitienpäivää sinne!

lauantai 2. toukokuuta 2015

18 YEARS AGO

176

18 vuotta sitten (tasan 18 vuotta sitten, sillä tää postaus on ajastettu tulemaan 2.5. klo 00.09, jolloin mä synnyin) mun vanhemmat sai upeaakin upeamman esikoistyttärensä, minut! Yllä olevassa kuvassa olen jo parin tunnin ikäinen.

180

178

Tätä postausta varten piti kaivella arkistoista mun vanha vauvakirja ja voi jukra mitä kaikkea hölmöä sieltä paljastuikaan... Mulla oli esimerkiksi pienenä tapana kutsua kenkiä kaisoiksi (ei kyllä mitään käryä mistä toi nimitys on saanut alkunsa) ja kaikken hauskin oli mun mielestä sellainen tapahtuma, että olin 4 vuotiaana mökille mennessä selittänyt 2 vuotiaalle pikkusiskolle "kato Neea, noiden puiden takana on metsä"!

179

177

Onnittelut täältä kaikille muillekin, jotka viettävät syntymäpäiviään tänään!

Mitä hassuja juttuja te ootte sanoneet / tehneet lapsena?

P.s. aloitan tänään 365 kuvaa haasteen - siitä lisää myöhemmin!