sunnuntai 21. lokakuuta 2018

6 TAPAA PALAUTTAA LUOVUUS

Musta ainakin tuntuu joskus siltä, että ei oikein inspaa. Blogitekstin tuottaminen ei suju, bujoilu tuntuu tylsältä, mulla ei oo ideoita uusiin kuviin tai koulua varten tehtävä essee tökkii. Inspiraatio, uudet ideat ja luovuus on kaikki hukassa. En varmasti oo ainut, joten tänään kerron teille 6 hyvää keinoa päästä tästä  fiiliksestä yli ja palauttaa luovuus!

motivaatio

inspiraatio

1 | Siivoa sun ympäristö. Tämä on mulle yksi tärkeimmistä keinoista saada uutta intoa ja uusia ideoita työskentelyyn! En voi edes tehdä mitään, jos työpöydällä on liikaa sotkua. Musta on myös hyödyllistä työpöydän siivoamisen lisäksi järjestää kynät, vihkot ja muut tarvikkeet, jotka liittyy töiden tekemiseen tässä työpöydän ääressä. Sitä saattaa löytää jotain, jonka olemassa olon on jo unohtanutkin ja saada sellaisista jutuista uusia ideoita ja inspiraatiota!

2 | Vaihda sun ympäristöä. Joskus pelkkä oman työpöydän siivoaminen ei riitä, vaan pieni maisemanvaihdos on tarpeen. Kesällä töitä voi tehdä esimerkiksi ulkona ja milloin tahansa kahvilat ovat ihana paikka istua alas läppärin kanssa esimerkiksi blogipostauksia tai sähköposteja kirjoittamaan.

3 | Brain dump. Tyhjennä ihan kaikki päästäsi paperille. Kirjoita, piirrä, tee ajatuskartta tai miten tahansa muuten tyhjennä vain ajatuksesi paperille. Usein ajatusten ääneen sanominen tai ylös kirjoittaminen selkeyttää niitä ja voit omasta ajatusten sekamelskasta löytää uusiakin näkökulmia. Musta myös joskus tuntuu, että päässä pyörii niin paljon asioita, ettei voi keskittyä minkään uuden luomiseen. Silloinkin auttaa kirjoittaa kaikki päässä pyörivä paperille ja sen jälkeen keskittää "tyhjentynyt" mieli uusiin ideoihin!

uusia ideoita

luovuus

4 | Brain dump järjestykseen. Pään tyhjentämisen jälkeen tykkään yleensä organisoida mun muistiinpanoja. Kun kirjoittaa ylös brain dumpia, ei kannata turhia miettiä, mitä kirjoittaa ja miten kirjoittaa. Järjestyksellä, käsialalla tai muulla ei ole merkitystä. Toisinaan heitän tällaiset pään tyhjennykset roskikseen, enkä tee niillä mitään: oli vain tärkeää saada se kaikki ulos. Joskus taas tykkään organisoida ne ajatukset. Kirjoitan brain dumpin pohjalta to do listan, postausidealistan ja merkkaan asioita ylös bujoon tai mitä tahansa kulloinkin mielenpäällä pyörii.

5 | 3 sivua tekstiä. Tämä on yksi versio brain dumpista, jota kannattaa myös kokeilla. Tässä piirtämisen ja ajatuskarttojen sijaan on tuotettava vain tekstiä ja sitä on tuotettava 3 sivua. Kirjoita mitä mielen päällä on, mutta tuota tekstiä vähintään 3 sivua. Uskon, että tästä on apua erityisesti silloin, jos luova kirjoittaminen tökkii.

6 | Inspiroidu muista. Tämä on tietysti selvää, mutta joskus yksinkertaisetkin asiat unohtuu. Mun suosikkipaikka inspiroitua on Pinterest, varsinkin blogijuttuihin, kuviin ja bujoiluun sieltä löytyy loputtomasti inspiraatiota. Kuviin ja bujoiluun löydän inspiraatiota myös Instagramista. Lisäksi rakastan katsoa YouTubesta videoita, joissa puhutaan tuotteliaisuudesta, bloggaamisesta, yrittäjyydestä, ajanhallinasta, itsensä kehittämisestä, elämänhallinasta, bujoilusta ja muusta vastaavasta. Niistä saa ihan uutta puhtia, ideoita & luovuutta omaankin tekemiseen!

torstai 18. lokakuuta 2018

100 VINKKIÄ BUJOILUUN - OSA 4

Tässä tulee neljäs osa 100 vinkkiä bujoiluun -postaussarjaa! Sarjan aiemmissa osissa oon muun muassa kertonut bullet journalin aloittamisesta, erilaisista träkkereistä, bujon henkilökohtaisuudesta sekä bullet journalin käytännöllisyydestä. Tässä osassa jaan mun vinkit liittyen inspiraatioon sekä bullet journalin varsinaiseen kalenteriosuuteen!

Tsekkaa postaussarjan aiemmat osat täältä:
100 vinkkiä bujoiluun - osa 1
100 vinkkiä bujoiluun - osa 2
100 vinkkiä bujoiluun - osa 3

bujoilu vinkkejä

1 | Inspiroidu muista, älä pelästy. Kun katselet kuvia muiden bujoista somessa, inspiroidu sen sijaan, että pelästyisit muiden upeita luomuksia. Muista sun oma tyyli ja että tekemällä oppii, joten inspiroidu, kokeile ja kehity. Ei kannata jättää bujoilua sen takia, että joku toinen on parempi.

2 | Tallenna sua inspiroineita kuvia tauluun Pinterestiin tai Instagramin tallennettuihin kokoelmiin. Kun sitten mietit teemaa sun seuraavalle kuukaudelle tai ideoita uudenlaiseen viikkoaukeamaan, voit palata näihin ja löytää ideoita ja inspiraatiota omille sivuillesi! Mä tallenan myös erilaisia doodlausideoita, sivuideoita ja fontti-ideoita.

3 | Hae inspiraatiota tarkoilla hakusanoilla. Bullet journalin käyttäjiä on tuhansia ja todennäköistä on, että joku muukin heistä on samassa tilanteessa, kuin sinä. Jos olet opiskelija, voit hakea ”bullet journal for students”, jos kamppailet mielenterveyden kanssa hae ”bullet journal for mental health” ja niin edelleen!

4 | Yhdistele tyylejä ja ideoita, joista inspiroidut. Mä usein löydän pari ideaa jollekin sivulle bujossa, mutta kumpikaan ei ole ihan täydellinen mun tarpeisiin, joten yhdistelen osan toisesta ideasta ja toisen näkökulman toisesta ideasta, jolloin saan lopputuloksen, joka on räätälöity juuri mulle!

5 | Löydä sulle sopiva tapa merkata tulevia menoja bullet journaliin. Erilaisia keinoja on monia, mutta yleisimpiä metodeja on calendex, alistair method, future log ja ihan vain post it -laput. Mulla itsellä on käytössä calendex, mutta alistair method ja future log on sitä simppelimpiä ja ehkä jopa yleisempiä keinoja. Post it -lappuja voit pitää aina seuraavalla tyhjällä aukeamalla ja siirtää niitä sitä mukaan eteenpäin, kun etenet bujossa.

bullet journal välineet

6 | Voit yhdistää analogisen ja digitaalisen. Yksi keino merkata tulevaisuuden menoja on merkata ne johonkin digitaaliseen kalenteriin tai sovellukseen ja suunnitella bujossa esimerkiksi vain viikkotasolla ajankäyttöä, menoja ja to do listaa.

7 | Päivittäisten sivujen tulisi olla nopeita ja helppoja käyttää. Vaikka välillä olinkin ihanaa käyttää tunteja yhden aukeaman kasaamiseen ja koristeluun, todennäköisesti sulla ei ole joka päivä aikaa istua alas pariksi tunniksi bullet journalin kanssa. Siksi ne sivut, joita käytät päivittäin, olipa ne sitten to do listoja, viikkoaukeamia tai träkkereitä, kannattaa pitää simppeleinä ja nopeina käyttää.

8 | Voit käyttää bujosi kalenteriosuudessa kuukausiaukeamaa, viikkonäkymää tai päivittäisiä to do listoja. Tai kaikkia niitä. Tai kahta niistä. Kokeile ja löydä tyyli, joka toimii juuri sun tarpeisiin parhaiten! Mä käytän kaikkia kolmea ja kerroin syyni jo aiemmassa postauksessa!

9 | Tee kalenteriosuuden lisäksi hauskoja sivuja ja kokoelmia. Bullet journalin tärkeä ominaisuus on sen kalenteriaspekti, jonka avulla saat elämäsi järjestykseen. Voit merkkailla bujoon menot, to do listat ja suunnitelmat. Niiden lisäksi kuitenkin bujoon voi tehdä vaikka mitä muuta hauskaa! Jos tykkäät piirrellä, kirjoittaa käsin, askarrella ja näpertää, tämä on sun bujossa ihan must! Tällaisia hauskoja sivuja kalenteriosuuden lisäksi voisi olla esimerkiksi bucket list tai hauska versio to do listasta.

10 | Vaihtelu virkistää. Bujoilusta voi tulla tylsää, jos vain toistat samat laatikot ja listat päivästä toiseen. Kokeile erilaisia aukeamia, kirjoitustyylejä tai vaihda vaikka käyttämiäsi värejä.

tiistai 16. lokakuuta 2018

PUHELINRÄPSYT

vuosipäivätreffeillä nuotion ääressä | perjantaina lähdössä kotia kohti kouluviikon päätteeksi | syksyn lempparivaate on ehdottomasti tämä farkkuhame

uusi ihana kello | treffi-iltaa viettämässä vähän fancymmissa tunnelmissa | matkalla kouluun | yksityiskohtia

lisää farkkuhametta & vaaleanpunaista | pitkä to do lista ja kotioffice | mustia yksityiskohtia

opiskelujuttuja | joka aamu on ihanaa mennä kauniille Finlaysonin alueelle kouluun | ja palavereja voidaan pitää myös muissa kauniissa maisemissa

jälleen palsuilemassa | Proakatemian 19-vuotissynttäreillä | lisää synttäritunnelmaa

tää farkkuhame vaan sopii kaiken kanssa | rakastan mun uutta talvitakkia | intensiivipäivillä mökillä mun tiimin kanssa | sadepäivä & saappaat

ihania syksyn värejä Tampereella | työpäivän jälkeen treenaamassa | ihania syksyn värejä myös kotikaupungissa

syyslomailemassa kotikotona | lainasin äipän kahvakuulaa treeniin | yksi mun lempparipaikoista Tampereella

lauantai 13. lokakuuta 2018

LAHJAIDEA: YHTÄ MONTA PAKETTIA KUIN ON VUOSIA MITTARISSAKIN

Poikaystäväni täytti viime kuussa 25 vuotta ja olin jo yli vuosi sitten keksinyt täydellisen synttäriyllätyksen hänelle. Päätin, että 25 vuoden kunniaksi hankin hänelle 25 eri lahjaa, paketoin ne kaikki erikseen ja hänellä meneekin koko ilta niitä paketteja availlessa. Näin jälkeenpäin voin sanoa, että hänen ilmeensä pakettivuoren nähdessään oli koko homman arvoista!

lahja miehelle

lahja naiselle

lahjaidea

Aloitin lahjojen keräilyn jo alkuvuodesta ja hommasin kaikkea pientä aina, kun vastaan tuli jotain, mistä ajattelin kumppanini tykkäävän. 25 lahjasta ei tullut minulle liian kalliita, koska hankin niitä pitkällä aikavälillä ja monet lahjoista oli pieniä. Yhdestä paketista paljastui esimerkiksi suklaapatukka, toisesta sukat ja kolmannesta lakuja. Mukaan mahtui toki pari arvokkaampaakin lahjaa, joista erityisin oli rannekello.

Aika moni lahjoista oli tosiaan pieniä ja monet myös jotain syötävää. Hommasin hänen lempparisuklaataan sekä karkkeja, joita tiesin, että hän ei ole maistanut. Ensimmäisessä paketissa oli myös numeroiden 2 ja 5 muotoiset tähtisädetikut. Yksi lahjoista liittyi yhteen meidän insidevitsiin ja yksi lahjoista oli piirretty elokuva, jonka haluaisin katsoa hänen kanssaan.

Osasta paketeista paljastui lahjakortteja ja niiden lisäksi vain muutama lahja oli vähän kalliimpi. Näihin arvokkaamppiin lahjoihin lukeutui rannekellon lisäksi raaputettava maailmankartta, lautapeli, erikoisempia ruuanlaittovälineitä sekä urheiluvaate.

Halusin paketoida jokaisen lahjan erikseen ja numeroida vielä jokaisen paketin, jotta poikaystävä avaisi ne tietyssä järjestyksessä. Paketoin lahjat järjestyksessä niin, että pienimmät jutut avattiin ensimmäisenä ja lahjat paranivat vain loppua kohden!

synttärilahjaidea

syntymäpäivät

Vaikka tämä idea onkin musta hauska, niin ihan kauhean montaa kertaa tätä ei olisi mukava toteuttaa. Enkä ainakaan haluaisi toteuttaa tätä tyypille, joka täyttää 45, koska paketoitavaa olisi jo ihan mahdottomasti. 25 vuotta oli vielä ihan hyvä ikä toteuttaa tämä!

Idean tähän sain ihanalta serkultani, joka vinkkasi joskus hyvästä arpalahjaideasta. Kevyemmän version tästä yhtä monta pakettia kuin on vuosia mittarissakin -lahjaideasta voisi siis toteuttaa ostamalla yhtä monta euron arpaa, kuin on vuosia mittarissakin. Ja jos niitä arpoja on se 25 kappalettakin, niin melko todennäköisesti sieltä ainakin pari voittoarpaakin tulee!

Mitä mieltä oot ideasta?

torstai 11. lokakuuta 2018

10 ERILAISTA TRÄKKERIÄ BUJOILUUN - OSA 2

Elokuun lopulla jaoin 10 erilaista träkkeri-ideaa bujoiluun ja mainitsinkin jo silloin, että toinen osa ideoita on tulossa. Tänään olisi tuon toisen osan vuoro! Haluan tässä postauksessa vielä painottaa, että vaikka olen nyt listannut 20 ideaa erilaisille träkkereille, sulla ei todellakaan tarvitse olla niin montaa träkkeriä bujossa yhtä aikaa. Nämä on vain ideoita, joista voit kokeilla niitä, jotka kuulostaa sulle sopivilta. Mullakaan ei ole näitä kaikkia mun bujossa!

Olen kirjoittanut listaan joidenkin träkkereiden nimet sekä suomeksi että englanniksi, koska bujoiluun liittyvä termistö on kuitenkin suurimmaksi osaksi englantia tai siitä suomeen väännettyä. Tracker -sanasta tuleva träkkeri -sana on hyvä esimerkki siitä!

10 träkkeriä bujoon

1 | A year in pixels eli vuosi pikseleinä. Tässä värität yhden pienen ruudun vuoden jokaisena päivänä päivän fiilistä tai "tyyppiä" kohden. Jotkut tekevät tästä nimenomaan fiilispainotteisen, eli täyttävät tähän mikä on ollut mieliala joka päivä, mutta mulla taas on enemmän tuollainen päivätyyppi -träkkeri, johon merkkaan esimerkiksi tehokkaat päivät, päivät joina olin kipeänä, päivät joina meillä oli ihanat treffit poikaystävän kanssa, rennot vapaapäivät, päivät, jolloin ei ehdi muuta kuin töihin, siivouspäivät ja niin edelleen.

2 | Kuukautisträkkeri. Tämä on erityisen hyödyllinen meille naisille! Träkkeriin voi merkata vain päivät, jolloin vuotoa esiintyy tai esimerkiksi eri värillä erilaisia muita oireita, jotka kuukautisiin liittyy.

3 | Päivän kohokohta -träkkeri. Tähän träkkeriin yksinkertaisesti joka päivä kirjoitat päivän kohokohdan. Mikä oli parasta juuri tänään? Mä oon tehnyt tällaisen muutamana kuukautena tänä vuonna ja oon tykännyt tästä hirmuisesti!

4 | Päivä yhdellä sanalla -träkkeri.Tämä on yksinkertaisempi versio edellisestä ideasta. Träkkeriin kirjoitetaan joka päivä yksi sana, joka kuvaa kyseistä päivää parhaiten tai sana, joka liittyy kyseiseen päivään parhaiten. Kokeilin tätä elokuussa päivän kohokohta -träkkerin sijaan ja tykkäsin hirmuisesti!

5 | Productivity tracker eli tehokkuusträkkeri. Tehokkuusträkkerin voi toteuttaa niin monella tavalla. Voit piirtää eri pituisia viivoja tehokkuutta merkkaamaan, antaa itsellesi numeerisen arvosanan, hymynaaman tai vaikkapa värittää muotoja eri tehokkuustasoja vastaavilla väreillä.

träkkeri ideoita

6 | Study tracker eli opiskeluträkkeri. Jos oot opiskelija, voit tehdä itsellesi opiskeluträkkerin! Kerroin tarkemmin tästä ja muista ideoista opiskelijan bujoon jo postauksessa 11+ sivuideaa opiskelijan bullet journaliin!

7 | Followers tracker eli seuraajaträkkeri. Jos sulla on blogi, pidät YouTube -kanavaa tai yrität esimerkiksi kasvattaa seuraajamääriäsi Instagramissa, seuraajaträkkeri voi olla hauska ja hyödyllinen träkkeri bujossa!

8 | Project tracker eli projektiträkkeri. Olipa kyseessä sitten siivousprojekti kotona, muutto, isompi tehtävä koulua varten tai työprojekti, tee sille ja sen etenemiselle selkeä träkkeri bujoon!

9 | Kroppaträkkeri tai painoträkkeri. Jos treenaat, haluat laihduttaa tai yrität pysyä tietyissä mitoissa, träkkeri painolle tai kehon eri mitoille voi olla sinulle hyvä. Myös treeniträkkeri voisi toimia!

10 | Savings tracker eli säästöträkkeri. Olitpa lähdössä matkalle, tekemässä jotain isompaa hankintaa tai ostamassa konserttilippuja, tarvitset niitä varten yleensä rahaa. Ja joskus sitä pitää etukäteen säästää. Bujoon voi olla hauska ja hyödyllistäkin tehdä seuranta sille, paljonko rahaa on jo kertynyt ja paljonko vielä puuttuu!

Onko sun bujossa jotain näistä träkkereistä? Vai löysitkö jotain uutta kokeiltavaa?

tiistai 9. lokakuuta 2018

20+ KOTI-ILLAN TREFFI-IDEAA

Syksy, pimenevät illat, pehmeät viltit, kynttilät, sohvannurkka ja oma rakas siinä vierellä. Onko parempaa? Treffejä voi viettää oman rakkaan kanssa myös kotoa poistumatta, ja mun mielestä nämä koti-iltojen treffit on usein niitä parhaimpia. Tänään kasasinkin listauksen koti-illan treffi-ideoista syksyn pimeneviä iltoja varten!

treffi-ideoita

1 | Piknik sisällä. Piknik-tunnelmaa voi luoda levittämättä viltin olohuoneen lattialle, käyttämällä kertakäyttöisiä astioita & pakkaamalla ruoat muovikippoihin sekä jotain kuumaa juotavaa termariin.

2 | Lautapeli-ilta. On olemassa monia lautapelejä, joita voi ihan hyvin pelata kaksinkin! Omia suosikkejani on esimerkiksi Scrabble, Monopoly, Othello, Neljän suora ja Blitz. Myös monet korttipelit on hauskoja kahdestaan.

3 | Vitsibattle. Valmistautukaa keräämällä muutama vitsi ja sitten kertokaa ne toisillenne niin, että ei saa nauraa. Jos kumppani nauraa sun kertomalle vitsille, saat pisteen. Lopuksi se voittaa, joka on nauranut vähiten ja saanut toisen nauramaan eniten!

4 | Pelatkaa Mieluummin -peliä. Mä rakastan näitä olisitko mieluummin? -tyyppisiä kysymyksiä ja kyselen näitä poikaystävältä jatkuvasti muutenkin. Voitte tehdä pelistä mielenkiintoisen kysymällä jotain ällöttäviäkin kysymyksiä, mutta musta on hauska vain oppia jotain toisen ajatusmaailmasta näiden kautta. Kysymyksiä voisi olla esimerkiksi "Haluaisitko mielummin osata lentää vai muuttua näkymättömäksi?" tai "Eläisitkö mielummin aina 30 asteen helteessä vai 30 asteen pakkasessa?".

5 | Kasatkaa yhteinen soittolista. Kuunnelkaa koko ilta musiikkia ja kasatkaa yhteinen soittolista biiseistä, jotka tuovat mieleen teille tärkeitä hetkiä tai muistuttavat teitä toisistanne.

6 | Kotona tehtyä roskaruokaa. Pizza, hampparit, hodarit, mitä vaan. Tehkää kaikki alusta asti itse! Mun lemppariroskaruokaa on ehdottomasti poikaystävän tekemät hampurilaiset.

7 | Kumpi tuntee toisen paremmin? -peli. Kerroin tästä pelistä tarkemmin jo aiemmassa postauksessa & ainakin meillä tämä peli avasi hyvät keskustelut!

koti-ilta

8 | Kumppanin lemppariruoan laitto. Tämän idean oon varastanut omalta poikaystävältäni. Ihan parisuhteen alussa hän ilmoitti, että me vietetään kahdet treffit kokkaamalla toistemme lempiruokia. Hän laittoi ensin mun lemppariruokaa ja seuraavilla treffeillä mä kokkasin hänen suosikkiruokaansa!

9 | Persoonallisuustestit. Näitä on olemassa niin monia erilaisia, että tekemistä ja keskusteltavaa riittää näiden parissa varmasti useallekin illalle.

10 | Klassikkopaperipelien turnaus. Hirsipuu, ristinolla ja laivanupotus. Eivät vanhene koskaan!

11 | Pelatkaa Biisikärpästä. Kuka muistaa tän tv-ohjelman? Tätä on helppo pelata kotonakin! Laittakaa vuorotellen valitsemanne biisi soimaan ja pysäyttäkää sopivassa kohdassa. Kumppani saa pisteen, jos osaa jatkaa biisin sanoja pysäytetystä kohdasta eteenpän!

12 | Kootkaa yhdessä iso palapeli. Palapelin koosta riippuen tekemistä riittää varmasti tunneiksi!

13 | Aloittakaa yhteinen sarja. Tästä saa tekemistä monellekin koti-illan treffille. Jos ette saa yhdessä sovittua sarjaa, joka kiinnostaa molempia, valitkaa kaksi sarjaa. Ensin katsotaan loppuun toisen valitsema sarja ja sen jälkeen katsotaan yhdessä taas toisen valitsema.

14 | Rakentakaa maja. Voitte katsoa siellä illalla yhteistä sarjaanne tai vaikka jonkin leffan. Parasta on, jos maja on niin mukava ja pehmeä, että voitte viettää yönkin siellä!

koti-illan treffi-idea

15 | Testatkaa uutta reseptiä yhdessä. Valitkaa jotain sellaista, mikä on uutta molemmille!

16 | Lapsuuden lempparielokuvat. Tästä saatte ainakin kahdet treffit aikaiseksi! Katsokaa vuorotellen yhdessä toistenne lapsuuden lempparielokuvat.

17 | Tekniikkavapaa ilta. Tehkää mitä tahansa, kunhan se ei liitty mitenkään erilaisiin ruutuihin tai tekniikkaan. Puhelimet, tietokoneet & telkkarit pois. Parasta on, jos ette käytä sähköä lainkaan, vaan sytytätte kynttilät ja vain nautitte toistenne läsnäolosta!

18 | Piparitalon koristelukilpailu. Tämän voisi toteuttaa vähän myöhemmin syksyllä, mutta kasatkaa molemmille pöydän ääreen tarvittavat pipariset talon osat, sokerikuorrutetta, nompparelleja, karkkeja ja muuta koristeluun tarvittavaa, laittakaa kello käymään ja katsokaa kumpi saa vaikkapa vartissa kauniimman talon aikaan!

19Teema-illat. Valitkaa jokin maa, kuten vaikkapa Ranska. Kokatkaa tai leipokaa jotain ranskalaista syötävää, katsokaa ranskalainen leffa ja opetelkaa sanomaan ainakin kiitos, anteeksi & rakastan sinua ranskaksi. Teema-illoistakin saa monet treffit järjestettyä, kun valitsee eri maan!

20 | Kuvatkaa yhteinen video. Kertokaa videolla miten tapasitte, mitä ajattelitte toisistanne parisuhteen alussa ja mitä teille kuuluu nyt. Voitte myös kertoa jotain hauskoja tarinoita tai parhaimpia yhteisiä muistoja. Tallentakaa video varmaan paikkaan ja palatkaa siihen esimerkiksi 10-vuotisvuosipäivänänne.

Löytyikö listalta ideoita, jotka voisit oman rakkaan kanssa tänä syksynä toteuttaa?

lauantai 6. lokakuuta 2018

TO DO LISTA - LOKAKUU

Lokakuusta on tulossa ihan todella mielenkiintoinen kuukausi koulujuttujen suhteen. Tällä viikolla meillä oli yksi todella hauska myyntipäivä oman tiimin kanssa, ensi viikolla lähdetään mökille intensiivipäiville ja syysloman jälkeen meillä on vielä koko koulun välinen myyntikilpailu. Oon myös todella innoissani lomasta, koska aion mennä käymään mun vanhemmilla ja mummulassa!

Paljon muutakin on edessä, joten tässä tulee mun to do listaa alkaneelle kuukaudelle.

arki

lokakuu

1 | Essee tiimikavereiden kanssa. Mun opintojen isona osana on kirjaesseet ja oon viime kuun lopulla aloittanut parin tiimikaverin kanssa lukemaan Oskari Saaren kirjoittamaa kirjaa Aki Hintsan voittamisen anatomiasta. Oon ihan loppusuoralla kirjan lukemisen kanssa ja tässä kuussa pitäisi saada siitä yhdessä essee kirjoitettua.

2 | Seuraavan kirjan aloittaminen. Heti vaan, kun saan tuon edellisen esseen kirjoitettua, pitäisi alkaa lukemaan seuraavaa kirjaa. Mulla on yksi myyntiin liittyvä kirja lainattuna ja sen jälkeen haluaisin keskittyä johtamiseen liittyviin kirjoihin. Tämän syksyn aikana pitää vielä muutama kirja lukea ja muutama essee kirjoittaa.

3 | Suunnittele aikataulut lomalle. Ensi viikon perjantaina olisi tarkoitus lähteä käymään kotipaikkakunnalla, mutta en vielä tiedä millä menen sinne ja mihin aikaan. En myöskään vielä tiedä, miten tulen sieltä takaisin. Nämä täytyisi selvittää pian!

to do lista

4 | Valmistele intensiivipäivät. Oon ollut mukana porukassa, joka on järjestänyt meidän tiimin intensiivipäiviä ja muutama pikkujuttu on vielä valmistelematta. Ne täytyy saada aikaieksi vielä tämän viikonlopun puolella.

5 | Joulukortit. Onko jo liian aikaista aloittaa? Oon ehkä vähän innoissani jo joulusta ja haluaisin aloittaa joulukorttien askartelun jo. Enhän oo ainut, joka on jo ehtinyt innostua joulusta?

6Varaa aika hammaslääkäriin. Mulla oli kesällä reikä hampaassa ja kun kävin sitä paikkaamassa, hammaslääkäri suositteli mua varaamaan ajan ihan vain yleiseen tarkastukseen. En oo ihan vielä saanut aikaiseksi, mutta mun pitäisi kyllä ottaa se nyt ihan tosissaan asiakseni.

Mitä sun to do listalla on lokakuussa?

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

6+ SIVUIDEAA BLOGGAAJAN BULLET JOURNALIIN

Elokuussa julkaisin postauksen, jossa jaoin muutamia ideoita opiskelijan bullet journaliin ja koska postaus on ollut suosittu, päätin tänään tehdä siitä oman version bloggaajille. Tässä postauksessa on muutama sivuidea erityisesti bloggaajan bullet journaliin, mutta nämä on varmasti sovellettavissa esimerkiksi YouTubea tai muuta somea tekevälle.

Oon käyttänyt näiden ideoiden toteuttamiseen eri paksuisia, mustia Pigman Micron -finelinereita, persikan väristä Tombown sivellinkynää sekä saman sävyistä Stabilon point 88 -kynää.

bloggaajan bullet journal

bujo ideoita

Kuukausilogi postauksille

Ensimmäinen idea on bloggaajan versio bullet journaleissa perinteisistä kuukausilogeista. Tavallisesti tässä siis listataan sivun vasemmassa laidassa päivämäärät sekä viikonpäiviä vastaavat alkukirjaimet, ja sitten niiden viereen kirjoitetaan kuukauden menot. Tässä bloggaajan versiossa vain päivien kohdille kirjoitetaan sen postauksen otsikko, jonka aiot silloin julkaista.

bujo suomi

bullet journal suomi

Postauskalenteri

Tässä näkyykin sitten perusteellisempi versio postauskalenterista. Tällä sivulla näkyvä esimerkki-idea on todella lähellä sitä tyyliä, jolla mä toteutan blogipostauskalenteria omassa bullet journalissani. Oon kertonutkin omastani tarkemmin jo aiemmassa postauksessa, postausten suunnittelu blogikalenterissa!

Ajatuksena tässä taulukossa on siis kirjoittaa viikonpäivät vasempaan reunaan, sitten postauksen otsikko. Seuraaviin sarakkeisiin merkkataan rastilla, onko kuvat otettu, onko kuvat muokattu ja onko teksti kirjoitettu. Viimeinen boksi on varattu somejutuille, eli missä kanavissa postaus on jo jaettu.

bullet journal

bullet journal blogi

bloggaaja

Tavoitteet

Tällä sivulla näkyy kaksi eri ideaa, jotka tiivistin samalle sivulle. Niille voi toki tehdä ihan omat sivunsa ja mulla ainakin postausideat vie tilaa kolmen sivun verran.

Monilla meistä on erilaisia tavoitteita bloggeillemme, mutta kaikkia meitä yhdistää se, että ne olisi hyvä kirjoittaa ylös. Bullet journal on loistava paikka niille! Tavoitteet voi kirjata ylös bujoon ja seurata siellä niiden etenemistä.

Postausideat

Mä tykkään pitää bullet journalissani listaa erilaisista postausideoista, joita keksin milloin mistäkin! Sitten kun mietin, mistä seuraavaksi kirjoittaisin, palaan tähän listaan.

bujo blogi

blogi bujo

Statsit

Jos haluat seurata blogiin liittyviä lukuja, bullet journal on siihen täydellinen paikka. Kirjasin sivun vasempaan laitaan seurattavat asiat, eli lukijat, kävijät ja Instagram-seuraajat. Tähän voi toki valita juuri ne asiat, joita haluaa seurata. Sitten niiden perään vain joka kuukaudelle tilaa merkata sitä kuukautta vastaavat luvut.

To do lista blogille

Bullet journalistasi löytyy taatusti erilaisia to do listoja, mutta aina on tilaa vielä yhdelle! Blogijutuille voi tehdä ihan oman to do listansa, jos sulla on blogiin liittyviä hommia tehtävänä. Mä oon käyttänyt tällaista aina välillä, kun oon esimerkiksi uudistanut blogin ulkoasua.

Mitä sivuja sulla on bloggaajana tai sun blogia varten bullet journalissasi?

maanantai 1. lokakuuta 2018

SYYSKUUN SUOSIKIT

arki

Koulu & arki. Koulu tuntuu tällä hetkellä ihan tosi hyvältä. Mulla on ympärillä ihan huippu tiimi ja vaikka kalenteri on tosi täynnä, arki tuntuu hyvältä! Oon oppinut ihan todella paljon uusia juttuja ja oon mukana niin mielenkiintoisissa projekteissa.

syyskuun suosikit

Pyöräily. Oon tykännyt ihan todella paljon ulkoilla näinä aurinkoisina syyspäivinä ja pyöräilystä on tullut yksi mun lempparijutuista. Monina päivinä oon lähtenyt ihan vaan pyörälenkille tai ottanut treenikamppeet mukaan ja päivän päätteeksi pyöräillyt lenkin kautta kotiin. Oon myös pitkästä aikaa käynyt säännöllisemmin salilla ja ulkoilemassa muutenkin kuin pyörällä.

ur penn ratina

Black Oak -kello. Black Oakin tämän syksyn uutuuksiin lukeutuu nämä ihanan sirot ja naiselliset pienet kellot ja mun oli pakko saada omani! Valitsin kultaisen ja oonkin käyttänyt sitä jo useamman kerran. Tästä on tullut mun uusi suosikkikello!

ur penn

Hopeiset korvakorut. Ur&Pennille tuli syksyksi uusi mallisto hopeakoruja ja mä löysin niistä useammatkin korvakorut, jotka oli pakko napata itselle! Jotenkin tykkään ihan hirveesti tällaisista pienistä rengasaiheisista korvakoruista. Nuo kuvassa oikeanpuolimmaiset on mun suosikit!

syyskuun suosikit

Yöpöydät. Ostin vihdoin meille yöpöydät! Mulla oli aiemmin vain yksi pieni taso yöpöytänä ja piti hankkia uudet yöpöydät jo tähän kotiin muuttaessa vuosi sitten. Nämä on olleet hirmu kätevät, koska kaiken pikkusälän saa piiloon yöpöytien laatikoihin ja voin pitää kynttilöitä sopivasti yöpöydillä. Ne voi sitten iltaisin sytyttää ja sammuttaa nukkumaan mennessä eikä tarvitse nousta sängystä.

Viikonloppu Flamingossa. Poikaystävä sai synttärilahjaksi viikonlopun kylpylässä ja oltiin siellä syyskuun lopulla. Viikonloppu oli ehdottomasti yksi koko kuukauden parhaista jutuista, oli vaan niin ihana olla toisen kanssa ja rentoutua ilman pienintäkään stressinpoikasta.