sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

SUNNUNTAIN TO DO LISTA, JOKA PELASTAA ENSI VIIKON

Sunnuntai. Hidas aamu, aurinko paistaa jo sälekaihtimien välistä sisään. Pehmeät lakanat. Kahvin tuoksu ja huolella valmistettu aamupala. Aamun autuuden jälkeen alkaa mieleen tulla jo ensi viikko. Maanantain palaveri, tiistain deadline ja pitkä to do lista koko viikolle.

Sunnuntai on hyvää aikaa valmistautua tulevaan viikkoon ja tehdä muutamia pieniä juttuja, joilla seuraavasta viikosta saa vähän helpomman. Tässä postauksessa onki siis sellainen to do lista sunnuntaipäiville, jolla saa seuraavasta viikosta ihan mahtavan!

sunnuntai

1 | Tee to do lista ja aikataulu ensi viikolle. Kirjoita itsellesi lista niistä asioista, joita kotona, töissä tai koulun suhteen haluat saada aikaiseksi seuraavan viikon aikana. Voit myös aikatauluttaa ne niin, että valitset, minä päivinä teet mitkäkin jutut. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - eikös niin?

2 | Bullet journal tai kalenteri valmiiksi. Jos käytät bullet journalia, sunnuntai on hyvä päivä päivittää se kaikkine träkkereineen päivineen ajantasalle ja valmistella se uuteen viikkoon tekemällä esimerkiksi seuraava viikkoaukeama. Perinteisen kalenterinkin voi valmistella uuteen viikkoon ja merkkailla sinne tekemänsä aikataulun ja to do listan.

3 | Kauppalista. Suunnittele, mitä syöt ensi viikolla ja kirjoita ainakin kauppalista, jos et ehdi käydä kaupassa. Parasta olisi tietysti, jos ehtisi sunnuntaina käydä kaupassakin ja valmistella jo alkuviikon ruokia etukäteen. Näin säästää aikaa kiireisiltä arkipäiviltä.

sunnuntai to do lista

4 | Koti kuntoon. En tarkoita perusteellista suursiivoa, mutta onhan se mukavampi aloittaa maanantaina sitten uusi viikko puhtaassa kodissa. Imuroi suurimmat pölytpallerot, tyhjennä tiskiallas likaisista astioista ja laita levällään olevat tavarat paikalleen. Mä ainakin saan huomattavasti paremman alun päivälle siistissä kodissa kuin silloin, jos joudun tekemään aamupalaa sotkuisessa keittiössä.

5 | Valmistele maanantaiaamu. Maanantaiaamut on tunnetusti niitä vaikeimpia. Edellisenä iltana voit jo tehdä muutamia juttuja seuraavan aamun helpottamiseksi. Valitse päivän asu ja asusteet valmiiksi, pakkaa laukku valmiiksi ja aseta herätyskello sopivaan ajankohtaan.

6 | Lepää. Nauti nyt siitä, että vasta maanantaina on se palaveri ja vasta tiistaina on se deadline. Tänään ei tarvitse stressata niitä. Ota rennosti ja lataa akkuja uuteen, tehokkaaseen viikkon!

Lue myös: 10 asiaa, jotka voit tehdä tänään, jotta huominen on helpompi

Mitä sä teet sunnuntaisin valmistautuaksesi uuteen viikkoon?

2 kommenttia:

  1. Apua ihanaa, kiitos tästä postauksesta - tuli jotenki semmost intoo alkaa suunnittelee ens viikon juttuja nyt! Varsinki toi, että ees merkkaa kalenteriin kaikki ens viikon menot ja to do -hommat auttaa niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, toi on just se fiilis minkä halusin lukijassa herättää!! :) Huippua alkavaa viikkoa sulle!

      Poista