torstai 12. huhtikuuta 2018

MITEN LIEVITTÄÄ STRESSIÄ HEKTISEN ARJEN KESKELLÄ?

Stressi - meille kaikille niin tuttu, ihana kamala stressi. Pieni stressinpoikanen voi olla hyväkin asia: paineen alla saamme monesti enemmän aikaiseksi. Joskus kuitenkin stressi kasvaa niin ylitsepääsemättömän suureksi ja jopa lamaannuttavaksi, jolloin ei enää saa mitään aikaiseksi. Jos näin käy, jotain täytyy tehdä sen lievittämiseksi.

Mä oon vähän sellainen tyyppi, että alan helposti stressaamaan ja kun sitä stressiä kasaantuu, ne ihan kaikkein pienimmätkin asiat voi tuntua tosi isoilta ja vaikeilta. Oon pyrkinyt kuitenkin löytämään mun arjessa sellasia keinoja, joilla voin lievittää stressiäni, ettei se pääsisi kasvamaan liian suureksi. Tänään jaan mun keinot sun kanssa, jos näistä olisi hyöytyä sullekin!

keinot lievittää stressiä

1 | Puhu. Tämä on mulle ainakin kaikkein tärkein keino. Mikään ei helpota pitkän päivän jälkeen stressaantunutta oloa kuin se, että saa avautua omasta olostaan äidille tai poikaystävälle. Jos ei ole mahdollisuutta puhua kasvokkain, myös puhelimessa puhuminen auttaa. Joskus soitan myös mummulle tai laitan viestiä jollekin kaverille ja vaikka puhuttaisiin jostain ihan muusta, kuin mun stressistä, olo helpottuu.

2 | To do lista. To do lista auttaa selkeyttämään omia ajatuksia ja listalta on helppo priorisoida ne tärkeimmät jutut tehtäväksi. Mä en ainakaan pärjäisi koulun, töiden, oman yrityksen ja blogin kanssa ilman selkeitä to do listoja joka päivä.

3 | Listat ylipäätään. Mä oon aina pitänyt listoista ja erilaisten listojen kirjoittaminen to do listan lisäksi auttaa mua paljon. Niiden avulla saa omia ajatuksia selkeytettyä ja purettua niitä päästä paperille. Täällä on mun 10 listaa kirjoitettavaksi, kun elämä heittäytyy hankalaksi.

4 | Itku. Itkupilli ilmoittautuu täällä! Itku on mulle jotenkin luonnollinen tapa reagoida asioihin - niin niihin hyviin kuin huonoihinkin. Oon aiemmin yrittänyt opetella tästä eroon ja "kasvaa aikuiseksi", lopettaa sen pillittämisen. Nyt oon kuitenkin todennut, että joskus se itku on ihan tarpeen. Se puhdistaa. Sen kautta saa vähän purettua sitä pahaa oloa pois.

stressi

5 | Hengitysharjoitukset. Tätä käytän kahdessa tarkoituksessa. Jos joskus esimerkiksi koulussa meinaa puskee stressi niin päälle, että sitä ei pysty käsittämään, yritän vain hengitellä syvään, että saan itseni rauhoittumaan.  Joskus käytän hengitysharjoituksia myös silloin, kun en saa nukutuksi. Siinä tarkoituksessa nämä toimivat joskus ja joskus eivät.

6 | Palkitse itsesi. Usein, jos on jokin tosi jännittävä uusi asia edessä tai vaikka pitkä, rankka päivä, lupaan itselleni palkinnon, kunhan tästä selvitään. Yleensä palkitsen itseni herkuilla tai käymällä ulkona jossain syömässä.

7 | Tee jotain käsilläsi. Askartelu, maalaaminen, värittäminen, bujoilu tai muu käsillä näprääminen antaa mulle ainakin muuta ajateltavaa ja stressi jää vähäksi aikaa taka-alalle. Erityisesti bujoilu on mulle tärkeää, mutta myös aikuisten värityskirjaan värittämisen ja sudokut oon kokenut hyviksi.

8 | Luota siihen että asiat järjestyy. Oon yrittänyt ajatella, että ongelmia on kahdenlaisia. On niitä, joihin voin itse vaikuttaa. Silloin ei auta muuta, kuin tehdä kaikkensa ongelman ratkaisemiseksi - sen stressaaminen ei ainakaan helpota. Sitten on niitä ongelmia, joihin en voi itse vaikuttaa. Ne on vain hyväksyttävä, eikä niistä stressamisesta ole iloa kenellekään. Stressi ei siis auta, vaan täytyy tehdä oma parhaansa ja luottaa siihen, että asiat järjestyy!

Miten sä lievität stressiä hektisen arjen keskellä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti