maanantai 1. helmikuuta 2016

JANUARY FAVES


Ida Paul / Laukauksia pimeään. Siis vitsi mikä ihana biisi! Tän kappaleen sanat ei edes sinänsä iske omaan elämäntilanteeseen juuri nyt, niinkuin monet suosikkibiisit iskee, mutta silti nää sanat on niin hyvät. Löysin biisin Spotifystä ihan muutama päivä sitten ja sen jälkeen tää on soinut kyllä melkeimpä tauotta!

tammikuun suosikit

Positiivisuushaaste. Aloitin vuoden ensimmäinen päivä tälläisen positiivisuushaasteen. Mua ei sinänsä kukaan haastanut, mutta ajattelin haastaa itse itseni! Päätin siis kirjoittaa joka päivä ylös 3 päivän positiivista juttua, mistä oon sen päivän aikana ollut iloinen. Tää on toistaiseksi ollut hauskaa ja saanut mut hymyilemään juuri ennen nukkumaanmenoa, jolloin useimmiten muistelen ja kirjaan ylös ne päivän positiiviset jutut!

instagram

Instagram. Instagram on ollut jo pitkään yks ihan mun suosikkisovelluksista, joita käytän ahkerasti, mutta kuluneen tammikuun aikana siitä tuli yhä vaan kivempi! Päätin muutama kuukausi sitten alkaa panostamaan feediin enemmän ja teinkin sen tyylillä 1 rivi = 3 samantyylistä kuvaa. Se oli kuitenkin työlästä, koska piti aina olla ne 3 samankaltaista kuvaa postattavana eikä voinut postata silloin kun halusi jonkun yhden kuvan julkaista. Tammikuun alussa päätin aloittaa koko feedin alusta ja poistelin vanhoja kuvia, latasin osan niistä uudelleen ja lisäksi uusia kuvia. Nyt mun feed näyttää hyvältä ja voin postata silloin kun haluan ja niin monta kuvaa kuin haluan ja oonkin postaillut ahkerasti!

bloggaaminen

Useammin (& syvällisemmin) bloggaaminen. Oon viime aikoina alkanut postailemaan yhä vain useammin ja syvällisemminkin. Musta on jo jonkun aikaa tuntunut, että postausideoita on ihan hirveesti ja haluasin postailla ihan jatkuvasti. Mietityttänyt on kuitenkin se, että onko n. 5 postausta viikossa liian usein? Päätin lopulta, että ei oo, jos haluan postailla niin usein (saa toki olla eri mieltäkin, mutta just nyt toi on mulle hyvä tahti)! Sen lisäksi, että oon postaillut useammin, oon tuottanut nimenomaan tekstiä paljon enemmän kuin aiemmin ja kertoillut henkilökohtaisemmista ja mua mietyttävistäkin asioista, kuten what's next?? -postauksessa.

H&M takki

H&M:n harmaa takki. Takki näkyikin jo näissä asukuvissa ja on ollut ahkerassa käytössä jo sitä ennen ja sen jälkeen. Ostin tuon joulun alla, mutta hirmupakkasten hyökätessä Suomeen, se jäi hetkeksi naulakkoon. Pakkasten hellitettyä tuolle on ollut käyttöä niidenkin edestä!

Mitä mieltä te ootte tosta biisistä? Entä ootteko tykänneet, että postauksia on tullut useammin vai onko tää postaustahti liian tiivis? 

6 kommenttia:

  1. Toi positiivisuushaaste kuulostaa tosi kivalta idealta! pitää itsekin kokeilla. Sulla on tosi ihana blogi ja liityn ehdottomasti lukijaksi :) http://tessaheikkinen.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sitä se onkin! Vielä se ei oo tuonut elämään sinänsä mitään mullistavia kokemuksia, mutta uskon, että kun vuodenkin tuota tekee, sitä oppii nauttimaan yhä vain enemmän niistä elämän pienistä iloista! Kiitos paljon, ihanaa !! Kiitos kommentistasi! :)

      Poista
  2. Mä tykkään tästä postaustahdista! Sulla on niin mielenkiintoisia postauksia ja huomaa, että panostat niihin, joten niitä jaksaa lukea useampiakin viikossa. :)

    http://emmiinae.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää, kiitos Emmiina! Ja joo siis todellakaan ei oo tarkotus tehä niin, että puolitetaan laatu ja tuplataan määrä :D

      Poista
  3. Toi on tosi hyvä tahti, käyn oikeestaan joka päivä tsekkaamassa, onks tullu uutta postausta :D


    lumikettu.munblogi.com

    VastaaPoista