sunnuntai 3. tammikuuta 2016

2016, HERE I COME!

1

Viime vuonna kirjoittelin vastaavalla otsikolla (2015, here I come) ja kertoilin, ettei mulla oo tapana tehdä niitä kuuluisia uuden vuoden lupauksia, koska niitä ei kuitenkaan tule pidettyä. Ei mulla oo oikeastaan ikinä ollut mitään lupauksia tipattomasta tammikuusta, laihduttamisesta, koulumenestyksen parantamisesta tai muustakaan, mutta tavoitteita ja toiveita silti on ollut jokaiselle vuodelle!

Ja hei tässä postauksessa tulee olemaan paljon kysymyksiä teille lukijoille, toivon vinkkejä ja palautetta tonne kommentteihin. Siellä keskustelu avoin mm. lukioon ja valmistumiseen sekä muuttoon ja ensimmäiseen omaan kotiin liittyen. Kiitos jo valmiiksi kommenteista, keskustelusta ja linkeistä teidän kirjoituksiin!

(Uuden vuoden ilta ja yö kului Tampereella, varattiin poikaystävän kanssa hotellihuone tai siis asunto ja oltiin aamuun asti juhlimassa. Mä odotin kaikkein eniten Tampereen ilotulituksia, koska niistä aina on muilta kuullut, miten hienoja ne on ja niinhän ne olikin! Tavoitteena mulla oli, että saisin riittävästi onnistuneita kuvia tähän postaukseen ja kuvasaldona olikin 447 kuvaa ja kaikki onnistuneet tässä postauksessa... Yksi asia siis selvästikin, mitä ensi vuonna voisi tavoitella, on valokuvaamisessa kehittyminen!)

2

Ensimmäinen iso asia, joka mieleen tulee, jota tänä vuonna tavoittelen ja jonka eteen on tehty ja tehdään edelleen paljon töitä on lukiosta valmistuminen. Kesäkuun alussa vihdoin pitäisi näyttää hyvältä (niin mun kuin mun papereidenkin), selvitä jännityksestä (ja korkkareilla kävelystä) ja painaa valkolakki päähän. Sanon pitäisi, koska keväällä vielä kirjoitan äidinkielen, englannin ja yhteiskuntaopin ja jos pakolliset aineet ei mee läpi, niin eipä sitä lakkia sitten välttämättä saadakaan vielä. Mutta rehellisesti sanoen, ei sen mulla pitäisi siitä jäädä kiinni, E tai L mulla on tavoitteena sekä äidinkielestä että englannista ja lukeminen on jo aloitettu!

Onko sillä puolen ruutua ensi keväänä valmistuvia? Joko teillä on mekot / puvut, kengät ja laukut jne. hankittuna? Entä jo lukiosta tms. valmistuneita? Vinkkejä ylppärijuhlien järjestämiseen?

3

5

Keväällä vielä ennen valmistumista on edessä uuteen kouluun haku, en haluaisi jättää opiskelua vielä eikä välivuosi ole suunnitelmissa. Tähänkin asiaan on alettu jo valmistautua nimittäin ennakkotehtävien suunnittelulla. Mä aion hakea kahteen englannin kieliseen ammattikorkean koulutukseen, joihinkin suomenkielisiinkin amk -koulutuksiin ja ehkä vielä varmuuden vuoksi toisen asteen merkonomikouluihin, koska tosiaan se välivuosi ei ole suunnitelmissa enkä tahdo jäädä ilman koulupaikkaa. Noi englanninkieliset haut on jo tässä kuussa, joten niihin hakeminen on jo pian edessä. Ei tässä kuitenkaan vielä sen enempää hakupaikoista, niistä lisää sitten keväämmällä, viimeistään jos/kun jostain paikan saan.

Lisäksi ennen valmistumista on edessä penkkarit ja abiristeily. Mulla on jo asu penkkareihin päätettynä, mutta siitä pitää puolet vielä tilata. Käsittämätöntä ajatella, miten lyhyt aika niihin enää on, kun koko syksyn tuntui, että onhan niihin aikaa ja ehtiihän sitä vielä keväämmällä, mutta nyt jotenkin tuntuu, että tekemistä varsinkin penkkareita ennen on vielä ihan käsittämätön määrä ja aikaa ei enää lainkaan niin paljoa!

Missä vaiheessa muilla on penkkarivalmistelut? Joko on asu päätetty tai hankittu? Ja jo aiemmin penkkarinsa pitäneet, tsekkailisin mielelläni teidän mahdollisia blogipostauksia aiheesta, joten linkkejä saapi laittaa!

6

Jos mua onni lykästää ja koulupaikan saan, niin se tarkoittaa myös melko väistämättä muuttoa pois vanhempien luota! Mua jännittää jo nyt ihan hirveästi se asunnon löytäminen, vuokrat ja laskut ja budjetoiminen... Lohduttava ajatus kuitenkin on se, että kun tästä asiasta vanhempien kanssa puhuin, niin isä totesi että kyllä kaikki järjestyy - voin siis onneksi luottaa vanhempien tukeen, vaikken täällä kotona asuisikaan.

Oon kyllä ollut onnekas, kun oon koko lukion ajan voinut asua vanhempien kanssa (eli pestyjen pyykkien ja naaman eteen tarjoillun ruoan kanssa), mutta odotan silti omilleen muuttoa. Mulla on jo huone pullollaan lakanoita, pyyhkeitä, mukeja, laseja, lautasia, veitsiä, puukkoja, haarukoita, paistinpannuja ja vaikka mitä sinne omaan, ekaan kotiin ja mua alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään se, miten täynnä tavaraa mun huone on... Mä inhoon liikaa tavarapaljoutta, enkä pidä siitä että asioilla ei ole omaa paikkaansa, mutta kun yhdessä, pienessä makuuhuoneessa säilyttää lähes kokonaisen asunnon verran tavaraa, niin äkkiähän se täyttyy ja on sotkussa.

Onko lukijoissa muuten muita pian omaan kotiin muuttavia tai vasta muuttaneita? Kiinnostaisiko ketään "omaan kotiin ostosten esittely" -postaukset tai koosteet niistä jutuista, joita mulla omaan kotiin on kerättynä? Mua ainakin kiinnostaa muiden vastaavat postaukset, joten sellaisiin linkkejä! Myös muuttoon liittyviä vinkkejä ottaisin ilolla vastaan - kertokaahan siis omia kokemuksianne tai linkatkaa muuttoon liittyviä postauksianne!

4

Näiden isojen juttujen lisäksi ensi vuonna on tiedossa tietysti paljon muutakin, mm. ajokortin viimeisen vaiheen suorittaminen, uusia valokuvausjuttuja, töitä, juhlia (synttäreitä, konfirmaatioita ja vaikka mitä muuta), uusia blogijuttuja sekä toivottavasti myös uusia ihmisiä, uusia kokemuksia ja enemmän tai vähemmän kantapään kautta opittuja uusia juttuja!

Nyt mä yritän lopettaa tän loputtoman jaarittelun, vaikka nyt tätä tekstiä tulisikin vielä. Kiitos, jos jaksoit lukea tän postauksen ja nyt onkin sun vuoro kertoilla mulle tuolla kommenteissa sun tulevasta vuodesta. Mitä isoja tai pieniä juttuja sulla on edessä ensi vuonna? Ja vastailkaahan pitkin tätä postausta tiputtelemiini kysymyksiin, niin saadaan aikaiseksi keskustelua, mikä on yksi ihan parhaista jutuista bloggaamisessa!

9 kommenttia:

  1. Mulla on pitkälti samoja juttuja eessä mitä sullakin; eli just noi yo-lakin painaminen päähän, opiskelupaikan haku ja syksyllä sit mahdollisesti omilleen muuuttaminen. Mä aion hakea Tampereelle yliopistoon opiskelemaan viestintää ja journalismia, mutta siinä mun suunnitelmat eroaa vähän sun omista, että välivuosikin ois musta ihan jees vaihtoehto. Tosissani nyt kuitenkin yritän sen opiskelupaikan saada, mut jos ei onnistu niin sitten aion suoritella avoimessa yliopistossa jotain kursseja ja hakea töitä. PS. nää rakettikuvat on ihan tajuttoman hienoja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin! Mäkin tsekkailin tota linjaa, mutta päätin että ei musta oo yliopistoon, haluan ammattikorkeeseen ja unohdin ton ainakin nyt toistaiseksi.

      Toivottavasti saat sen koulupaikan nyt tai ainakin sitten sen välivuoden jälkeen. Ja toi avoin yliopisto kuulostaa hyvältä!

      Ja kiitos paljon, tämmösiä onnekkaita sattumia nää musta on, jos tosiaan otin reilut 400 kuvaa ja about 6 niistä oli onnistuneita :D

      Kiitos paljon kommentistasi & ihanaa vuotta 2016 sulle!

      Poista
  2. Tosi kivoja kuvia!! Minunkin blogissa on täällä muutama kuva ilotulitteista. :)

    VastaaPoista
  3. Hei näähän on kivoja! :) Varsinkin toinen ja viimeinen iha sairaan makeita! Ootko käsitellyt näitä kuinka paljon? Se kuitenkin tavallaan viimeistelee varsinkin tällaiset kuvat :) Oliko sulla jalusta ja kuin pitkä valotusaika?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Jonkun verran käsittelin, kirkastin värejä ja tummensin taustaa, sekä osaa rajasin ja pienensin kaikkien kokoa. Jalustaa ei ollut, kun itse asiassa yhden baarin terassilta nappasin näitä kuvia & valotusaika oli siks aika lyhyt ja vaihtelee noissa kuvissa. Mut esimerkiks tossa tokassa kuvassa se on 1/100 sekuntia. :)

      Kiitos kommentistasi!

      Poista
    2. No sehän se varmaan just onkin kun käsivaralta kuvasit :) Toisaalta hienoja nää on siihen nähden, ite en ois varmaan saanu mitään hyvää ilman jalustaa! :D

      Poista
    3. Mun vinkit muuttoon: Älä haali liikaa tavaraa. Yksinasuva pärjää vähällä ja liika tavara tekee muutosta raskasta ja yksiöissä on usein pienet säilytystilat. Keittiöön monipuolisesti käytettäviä tavaroita, turhat romppeet ja kodinkoneet kannattaa jättää ostamatta. Huonekaluja kannattaa miettiä myös sillain että ne ajaa monta käyttötarkoitusta. Lakanoita, pyyhkeitä yms. tarvitset vain 2-3kpl kutakin, keittiöpyyhkeitä ja käsipyyhkeitä voi olla enemmän. Mä itse tein vähä sen virheen että kannoin ihan liikaa tavaraa mukanani omaan asuntoon :D

      Poista
    4. Joo, kiitos vinkistä!! Toi on kyllä varmaan totta, ja oon funtsinutkin että kannattaa aloittaa vähällä, niin se muutto on helpompaa ja sit jos tuntuu, että tarvii enemmän keittiöpyyhkeitä tai jotain niin käy ostamassa!

      Kiitos paljon kommentistasi!! :)

      Poista