maanantai 31. lokakuuta 2016

BLOGISYNTTÄRIT JA ARVONTA


Tänään on Kiia Innanmaa -blogin kaksivuotispäivä! Blogimaailmassa oon siis pyörinyt pidempäänkin, mutta tasan kaksi vuotta sitten palasin tahattomalta ja pitkäksi venyneeltä tauolta, relaunchasin mun blogin uudella nimellä ja uusilla postauksilla. Pitkä matka on tultu siitä tähän pisteeseen ja toivon sekä uskon, että pitempi matka on edessäpäin!

Tämänkin blogin ekoista postauksista on kehitytty huimasti, kuvien laatu on paljon parempaa, postailen useammin ja säännöllisemmin ja panostan postausten sisältöön todella! Tiedän kuitenkin, että vielä on paljon opittavaa! Halu oppia lisää ja tehdä tätä aina vain enemmän ja paremmin kasvaa päivä päivältä.

Synttäreiden kunniaksi haluan järjestää jotain kivaa teillekin ja arvonnassa olisi 25€ arvoinen superlahjakorttiSuperlahjakortti on siis lahjakortti, joka antaa voittajalle mahdollisuuden valita, mihin liikkeeseen lahjakorttinsa haluaa. Mukana vaihtoehdoissa mm. Zalando, Iittala, McDonalds, H&M, Makuuni, BikBok, Cubus ja paljon muita (käy tsekkaamassa kaikki täältä)! Arvonta on voimassa tämän viikon eli 6.11.2016 klo 22.00 asti

Houkuttaako osallistua? Tässäpä ohjeet siihen:

1. Kerro kommentissasi tähän postaukseen, millasia postauksia tykkäät mun blogista lukea, mikä postaussarja on sun suosikki tai mikä yksittäinen postaus on jäänyt mieleen! Tästä saat yhden arvan!

2. Saat yhden lisäarvan, jos olet blogini lukija. Saat toisen lisäarvan, jos olet tykännyt blogini Facebook -sivusta. Sinulla on siis mahdollisuus saada yhteensä kolme arpaa triplataksesi voittomahdollisuutesi. Muista mainita mahdollisista lisäarvoista kommentissasi!

3. Jätä kommenttiisi toimiva sähköpostiosoite!! Muuten en saa sinua kiinni mahdollisen voiton osuessa kohdalle! 

Järjestän arvonnan itse, eikä presentcard.fi tai Faceookb ole mukana tässä. 

Today is Kiia Innanmaa -blog's second birthday! I've been blogging for far longer than two years, but exactly two years ago I came back from a long break and relaunched this blog with the new name and new posts.

Every day I improve: from the first posts in this blog I've come a loooong way to these posts I publish today. Currently the quality of photos is a lot better, I post more frequently and reguralry and I really invest my time and thoughts into these posts. I also know that there is still a lot to learn. The want to learn more and to do this more and more is growing every day.

To celebrate the birthday, I'm arranging a giveaway. That is only thought for my Finnish followers this time.

91 kommenttia:

  1. Tykkään asupostauksista paljon eli jatkossakin sellaisia toivoisin.
    Bloggerin ja fb:n kautta lueskelen eli kolmella mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Niitä tykkään tehdäkin, tarvitsisi vain useammin käydä jonkun kanssa kuvailemassa :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Hmm oon tykännyt oikeestaan kaikista sarjoista mitä oot kirjotellu, kun itsekin bloggasin niin postausideat oli hyödyllisiä!
    Lukijana olen bloglovinin kautta:)
    noora.piet@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Asupostaukset on aina kivoja! :) Lukija<3

    jeannayjuliett@gmail.com :)

    VastaaPoista
  5. Oon tykännyt sun blogissa tosi paljon Currently-postaussarjasta, mutta ihan yleisestikin tykkään hirveästi sun tavasta kirjoittaa ja tehdä postauksia! Lukija oon Bloggerin kautta, joten kahdella arvalla mukana :)

    jenny.k.jokinen@dnainternet.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon!! :) Currently-sarja on yks munkin suosikkeja :)

      Poista
  6. Diypostauksia on kiva lukea, samoin kaikkia suosikki postuaksia. :)
    eli 2 arpaa :)
    vinuski.blogspot.com // vinski.kissa@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Uusi lukija, joten suosikkeja ei vielä ole. Mukava blogi! Asupostaukset on kivoja! Seuraan sun blogia vain instassa, joten yhdellä arvalla mukana :)
    minneanmuruja@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Valokuvaus-, asia- ja asupostaukset ovat mulle muotitietoisena, tiedonnälkäisenä valokuvaajaopiskelijana olleet tärkeitä ja parhaita. Olen lukijana sekä täällä ja olen tykänny myös sun blogin FB-sivusta :3

    mia.mirette@gmail.com

    miretenmaailma.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Kaikki DIY postaukset on mukavia! Olen seuraaja kaikkialla :)

    heidisiipola@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Voikos tähän osallistua myös alaikäiset vaikka huoltajan luvalla?

    VastaaPoista
  11. Currently postaukset on musta tosi kivaa luettavaa, koska niihin ei ihan joka blogissa törmää :-) Ja myös asupostaukset!
    Luen sun blogia bloggerin kautta ja tykkäsin sun fb sivusta, eli ilmeisesti mulla on kolme arpaa käytössä :-)

    osakaksi@hotmailcom

    VastaaPoista
  12. Tykkään asupostauksista ja DIY postauksista!�� Yhellä arvalla mukana!
    juotasniemi.henna@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Currently-postaukset ja asukuvat ovat mun lemppareita! :) Seuraan blogiasi Bloggerin kautta, kahdella arvalla siis mukana! x
    kata7485@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Olen yhdellä arvalla mukana! Mä tykkään sun currently ja asupostauksista

    sinituuliaojala@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Kaikki sun postaukset on tosi kivoja ja niiden sisällöstä etenkin kirjoitustyyli ja kuvat on mun mieleen, mutta mitään lempparia ei varsinaisesti ole. :) Luen sun blogia bloggerin kautta. jennasusanna96@gmail.com

    VastaaPoista
  16. kaikki sun listaus postaukset (esim. 10 reasons im happy right now) on ihania! ♥

    nooraksu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  17. Kolmella arvalla mukana. Minua ihastuttaa blogin kaksikielisyys, mukava lukea myös englanniksi.
    Kaikenlaiset elämänpohdinnat ja listauspostaukset on kivoja.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Asupostaukset on kyllä mun lemppareita :-) tiiabc_@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Muakin kiinnostaisi nähdä asukuvia! Tykkään hirmuisesti lukea sun blogia, vaikutat niin positiiviselta ja ihanalta ihmiseltä! :) Olen blogisi lukija ja tykkään Facebook-sivusta! Aurinkoa päiviisi! <3 kristiina.laakso@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Kiitos paljon ihanasta palautteesta! <3

      Poista
  20. Currently- ja asukuvat ovat mun lemppareita! :) Kolmella arvalla mukana!

    emmikristiina1@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Currently-postaukset on kyllä mun lemppareita sulta, sellasia ei oikein oo muissa mun lukemissa blogeissa. Epäonnistuneet asukuvat on kans jääny mieleen :-D

    Tosi kiva arvonta, osallistun kahdella arvalla kun lukijakin oon :-)
    adaik97(at)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ja joo, niitä kuvia on hankala unohtaa vaikka itse ainakin haluaisinkin :D Kiitos!

      Poista
  22. Asukuvat aina kivoja, saa itsekkin niistä inspiraatiota ja vinkkejä :) Kolmella arvalla mukana.
    ida.kojo@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Kolmella arvalla mukana. Luen mielelläni asupostauksiasi.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään asupostauksistasi! Ja yhdellä arvalla olen mukana :) vvv97@windowslive.com

      Poista
    2. Kiitos paljon Klaara! Ja kiitokset myös anonyymille :)

      Poista
  24. Asukuvat on aina kivoja sekä lisäksi kaikki DIY- ja vinkkipostaukset ovat huippuja! :) Sun blogi on muutenkin ihanan selkeä ja siisti, pidän kirjoitustyylistäsi! Kolmella arvalla ollaan mukana :)

    rroosasa@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. kaikki muotiin liittyvä kiinnostaa :) 2 arpaa
    hippocampeli@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Asupostaukset on kivoja, mutta erityisesti on jäänyt mieleen myös Mun vahvuudet-postaus. Blogisi on todella selkeä ja raikas ja hyvät kuvat on iso plussa :) Yhdellä arvalla mukana, minna82@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihanaa, että just se postaus on jäänyt mieleen <3

      Poista
  27. Apua, tykkään kaikista sun postauksista :-D Ehkä parhaita on kaikki muotiin liittyvät (ostokset, asut...) ja kaikenlaiset listat!
    Ja lukija olen myös - kahdella arvalla siis mukana :)

    ainooo@live.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Aino! :D Listat on munkin suosikkeja! :)

      Poista
  28. Tykkään todella paljon sun 10 vinkkiä valokuvaukseen ym. postauksista :). Kahdella arvalla mukana!

    nora.adler@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Rakastan sitä, kuinka sulla on tommosia "top *numero* *jotain*" postauksia + noi kaikki sun vinkki postaukset on aivan mahtavia! Sun blogis on meinaan niin ihanan erillainen verrattuna moniin muihin mitä esim. itse seurailen.
    Ja olen myös lukija ja tykännyt fb sivustasi, että kolmella arvalla mukaan :')

    auroraxbecca@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. 8xgood movie. Katson leffoja ja sarjoja päivittäin viaplaysta ja/tai netflixistä, joten elokuva- ja sarjasuositukset on kiinnostavia. outijulia( at )gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, kiitos :) Niitä onkin varmaan tulossa lisää vielä tässä syksyn ja talven aikana ;) Stay tuned!

      Poista
  31. Tykkään itse lukea paljon asupostauksia sekä kuukauden suosikkeja :)! Ps, sulla on ihana banneri <3

    saija.ritamaki@hotmail.fi

    VastaaPoista
  32. Kuukauden suosikit postauset on super kivoja!

    Kahdella arvalla mukana, olen blogger lukija:)

    harriet.gripenberg@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Diy-, sisustus- ja kauneusjutut kiinnostaa erityisesti :) Kaikilla kolmella arvalla mukana!

    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, DIY & sisustus on munkin lemppariaiheita :)

      Poista
  34. Kolmella arvalla mukana!
    Tykkään erityisesti sisustus- ja kauneuspostauksista. Myös Tampere-jutut kiinnostavat, Tampere on lempparikaupunkini :)

    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Tampere on munkin lempparikaupunki ♥

      Poista
  35. Airiina
    Yhdellä arvalla osallistun. Asupostaukset on aina kivoja! Samoin sisustusjutut.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  36. Kahdella arvalla mukaan arvontaan! :) Tykkään eniten noista "8x ..." -postauksista. Niistä saa niin hyviä vinkkejä. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että saat niistä vinkkejä! :) Kiitos!

      Poista
  37. Yhdellä arvalla mukaan ja kaikki muotiin liittyvät postaukset kiinnostaa. Onnea blogillesi. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Phone lately on jees, seuraan sun blogii ja tyksin facessa, puspus.
    vii.vi@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Tykkään tosi paljon sun kaikista vinkkipostauksista, on tullut tosi hyödyllisiä neuvoja mm. postausideoiden suhteen :) Seuraan bloggerissa ja fb:ssä myöskin!

    minnamarikaa@hotmail.fi

    (Minna / minttusblog.blogspot.fi, kännykkä ei jostain syystä anna kirjautua bloggeriin :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva kuulla, että niistä on ollut hyötyä! :)

      Poista
  40. Diggaan asuste ja diy planner tyyppisistä. Lueskelen randomisti blogiasi.

    VastaaPoista
  41. Oon seuraillut sun blogiasi lukijana nyt suunnilleen vuoden ja oon alusta asti tykännyt tosi paljon sun DIY-postauksista. Toisaalta tykkään myös sellaisista syvällisemmistä ja pohdiskelevammista jutuista, esim. se postaus missä pohdit sitä, miksi lopetit alkoholin juomisen, on jäänyt mieleen! Ylipäätään tykkään sun blogissa paljon valokuvista. Sulla on tosi ihanasti silmää yksityiskohdille!

    Elikkäs siis kahdella arvalla mukana arvonnassa! Ja hyvää synttäriä sun blogille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja oho, sähköposti unohtui :D Eli mut saa kiinni osoitteesta ulla.o.jalonen@gmail.com :)

      Poista
    2. Voi kiitos paljon ihanasta kommentista & onnitteluista!! <3

      Poista
  42. Ehdinkö vielä, ehkä juuri! :-)

    Sun blogisi on sellainen lifestyleblogi, jota henkilökohtaisesti tykkään lukea. Oon vielä suht. uusi täällä, mutta sen verran olen ehtinyt lukea, että olen katsellut blogitekstihistoriasta paljon eri juttuja. Tykkäsin esimerkiksi erilaisista opiskelupostauksista ja postausidea-sarjoista! Sen lisäksi rakastan sun ihanaa kirjoitustyyliä ja hyvälaatuisia kuvia! <3

    Huomasin myös, että en ole liittynyt blogiisi lukijaksi, joten hoidan sen tässä samalla. Eli kahdella arvalla osallistun! :-)

    sähköposti: adabloggaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä vielä ehdit!!

      Kiitos paljon ihanasta kommentista!!

      Poista
  43. Kaikki sun "ideapostaukset" (esim. Tekemistä sadepäivälle) ovat ihania ❤️ oon mukana kaikilla kolmella arvalla :)

    suorin.mutka@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Mä tykkään eniten DIY-postauksista ja My day-postauksista :) Oon lukija, joten kahdella arvalla mennään.

    anni.nyyssonen@hotmail.fi

    VastaaPoista