LIFE IS OUT THERE

Viime viikot on avartaneet silmiä siinä mielessä, että maailma tosiaan on täynnä mahdollisuuksia. Mä oon kulkenut ehkä sitä kaikkein perinteisintä, tavallista ja multa odotettua polkua siihen, missä mä nyt oon, mutta mulla olis ollut muitakin vaihtoehtoja. Tämän oivaltaminen on saanut mut huomaamaan, miten vähän mä oon nähnyt ja miten paljon mulla on edessä.

Mä oon aina ollut ahkera opiskelija ja hyvällä menestyksellä läpäisin peruskoulun ja ysiluokan jälkeen pääsin suoraan oman paikkakunnan lukioon. Siinä mulla olisi ollut ensimmäisen kerran vaihtoehtoja valita, lähteä, mennä, tehdä ja kokea, mutta tein sen mitä multa odotettiin. Tein sen mikä oli helppoa, mikä tuntui tutulta ja turvalliselta.

The last few weeks have been eye opening in a way. I've realized that the world really is full of opportunities. I've probably gone the most traditional, ordinary route: the route that was expected from me. But I would have had another options as well. Realizing this has made me thinking that how little I actually have seen and how much I have ahead of me.

I've always been a hard working student and I graduated with good grades from comprehensive school. After that I got straight into the small high school in my small home town. That is when I would have had the first opportunity to choose, leave, go, do and experience, but I did what was expected from me. It did what was easy and what felt safe.



Salaa ehkä vähän haaveilin vaihtovuodesta, kielikursseista ja au pair -elämästä. Mutta en mä koskaan tehnyt mitään konkreettista asioiden eteenpäin viemiseksi. Ajattelin ehkä vähän, ettei musta olis siihen, en pärjäis yksin tai ei mulla oo varaa mihinkään. Rahan osalta noi asiat oliskin olleet siinä suhteessa hankalasti saavutettavia, että olisin joutunut tekemään töitä tarvittavien rahasummien eteen ja säästämään rahaa, mutta ei se tee niistä mahdottomia. Jos olisin tarpeeksi halunnut, olisin voinut lähteä ihan mihin vaan.

Kävin lukion kolmessa vuodessa, niinkuin "kuuluukin". Tokan vuoden lopulla hoksasin, että kaksoistutkinto olis varmaan ollut hyvä ratkaisu, koska mitä niillä lukion papereilla loppujen lopuksi tekee... Siinä vaiheessa tuntui kuitenkin hölmöltä vaihtaa/lisätä toisen asteen tutkintoja, koska se olisi venyttänyt mun lukioaikaa ja sitä kautta en olis tehnyt asioita niinkuin mun odotetaan tekevän. Niinkuin myös itse odotin itseni tekevän.

Secretly I might have dreamed of an exchange year, language courses and being an au pair. But I never did anything to achieve those dreams. I kinda thought, that I wasn't enough of something to do those things, that I wouldn't be fine by myself or that I couldn't afford anything. But the truth is, I just would have had to work a little to have the money to go and see. It wouldn't have been impossible. If I really had wanted, I could have gone.

I graduated from high school after three years of studying hard, as I was "supposed to". At the end of my second year I figured that a double degree could have been a better solution, because I really wont do anything with my high school diploma. At that point I felt stupid to change my plans, since it would have extended my high school studies and I wouldn't have graduated when I was expected to do so. When I also expected myself to do so.



Lukion jälkeen päätin kuitenkin tehdä jotain, mitä multa ei juurikaan odotettu. Hain kahdelle englannin kieliselle linjalle TAMKiin opiskelemaan jotain luovaa ja mielenkiintoista, ehkä suunnittelin jotain jopa vähän riskialtista. Tiesin että vanhemmat ja monet muut odotti että menen yliopistoon ja/tai opiskelen jonkin (vanhempieni mukaan:) "oikean ammatin" itselleni. Pääsin opiskelemaan näistä kahdesta vaihtoehdosta liiketaloutta kansainväliselle linjalle (mikä taatusti miellyttää vanhempia enemmän kuin "media and arts" -linja) ja teen nyt jotain sellaista, mitä mun ei odotettu tekevän.

Tällä hetkellä suunnitelmat on niin hurjat, että itseäkin vähän hirvittää, mutta samalla oon iloinen, että oon uskaltanut ottaa askeleen ulos sieltä omalta pieneltä mukavuusalueelta ja tehnyt valintoja, jotka pakottaa mut ottamaan myös jatkossa yhä vain isompia askeleita ulos mukavuusalueeltani. Nykyiset opinnot pitää sisällään pakollista vaihto-opiskelua ulkomailla, joten on siis uskallettava lähteä täältä tutusta ja turvallisesta Suomesta, kauas äidistä ja muista rakkaista ihmisistä ja pärjättävä ihan itse.

Ja miksen pärjäisikin?

After high school I decided to do something that wasn't quite expected to do. I applied for two English speaking degrees in Tampere University of Applied Sciences to study something creative and interesting, maybe even had kinda risky plans. I knew that my parents and other people also expected me to go to university and get (in my parents' words:) "real job". I got into study international business (which certainly made my parents more happy than "media and arts" degree would have made them) and I'm currently doing something that wasn't expected from me.

And the plans right now are so fantastic that even I'm a little scared, but at the same time happy, that I found the courage to take a step out of my tiny little comfort zone. I've made choices that will force me to step even further out of my comfort zone. My current studies require me to study abroad so I will have to leave Finland, far away from my mom and other people I really love and be fine by myself.

And why wouldn't I be?