keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

MIKSI, OI MIKSI ?



Miksi naiset rakastuu renttuihin ?

Miksi en osaa lakata kynsiäni ilman, että sormet näyttävät siltä kuin olisin upottanut ne kynsilakkapurkkiin?

Miksi 2-vuotiaat käyttävät älylaitteita yhtä sujuvasti kuin minä?

Miksi lenkille lähtiessä ulkona sataa vettä ja paria tuntia myöhemmin sisällä opiskellessa ikkunasta paistaa aurinko?

Miksi Pinterestin "helpot" kampausohjeet ei ikinä onnistu?

Miksi kukaan haluaa lähteä Tempation Island -ohjelmaan?

# MIKSI

Miksi toiset ovat allergisia joillekin ruoille ja toiset eivät?

Miksi silti täytyy välillä syödä mm. tuoreita herneitä tai ruisleipää, vaikka tietää olevansa allerginen?

Miksi kaikki täytyy oppia kantapään kautta?

Miksi nukahtaminen on joskus niin vaikeaa?

Miksi joskus laulun sanat osuu niin kohdalle, kuin ne olisi itse kirjoittanut?

lifestyleblogi

Miksi bikinit ovat niin kalliita?

Miksi ihmissuhteet on niin hankalia ?

Miksi musiikki voi vaikuttaa niin paljon ihmisen mielialaan?

Miksi työnantajat haluavat nuoria työntekijöitä joilla olisi 15 vuotta työkokemusta?

Miksi kukaan ei ole keksinyt pyyhekumia, joka kumittaisi täydellisesti niin lyijykynän, tussien kuin vaikkapa kuulakärkikynienkin jäljet?



Mitkä asiat teitä ihmetyttää ?

P.S. Käykää heittelemässä kysymyksiä Q&A postausta varten vielä tänne!

8 kommenttia:

  1. Moi:) Mulla olisi sulle blogissa haaste, käyppä kurkkaamassa!:)

    http://www.lily.fi/blogit/menbere/liebster-award-discover-new-blogs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Oon kuitenkin toteuttanut ton haasteen jo viime keväänä, joten en taida nyt lähteä mukaan :)

      Poista
  2. Hei tosi kiva postaus Kiia, voisin itsekin toteuttaa tämmösen! :-D

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja joo, toteuta ihmeessä, näitä on hauska lueskella !! :)

      Poista
  3. Ihana postaus, pisti heti miettimään! Nää monet on kyllä sellaisia mitä on usein tullut pähkäiltyä :)

    VastaaPoista