lauantai 23. joulukuuta 2017

IHANAA JOULUA

Huomenna se jo on - jouluaatto! Mä oon tänä vuonna jotenkin extrainnostunut joulusta, ostin meille joulukuusenkin. Se on kyllä tekokuusi, mutta musta oli silti hirmu hauskaa koristella sitä! Oon myös virittänyt jouluvalot sängynpäätyyn ja ripustanut mun äidin tekemän joulukoristeen ikkunaan. Askartelin itse joulukortteja ja leivoin pipareita. Yksi joulun parhaimpia juttuja on kyllä ehdottomasti se, että vaikka se virallisesti onkin parin päivän juhla, niin tän fiilistelyn saa aloittaa jo kauan ennen aattoa!

Mun mielestä parasta joulussa on ehdottomasti perhe, yhdessäolo ja ruoka. Varsinkin nyt kun en enää asu mun vanhempien luona, on ihanaa mennä muutamaksi päiväksi kotiin ja mummulaan. On ihan huippua valvoa aattoiltana perheen kanssa ja tutkia kaikkia uusia juttuja, mitä on saatu. Ja syödä joulukinkkua yöpalaksi tietysti! Ja tietysti lautapelien pelaaminen koko porukalla.

Toiseksi parasta joulussa on lahjat ja kortit! Mä rakastan sitä askartelua ja näperrystä, pakettien käärimistä ja koristelua. Tykkään panostaa lahjan paketointiin ja on tietysti ihan mahtavaa, kun saa antaa toiselle lahjan, josta tietää, että hän pitää!

Ihanaa joulua just sulle! Mikä susta on parasta joulussa?

joulukuusi

joulun valmistelu

joulukalenteri

jouluaatto

joulu bullet journal

joulu askartelu

itsetehty joulukortti

joulukuu bullet journal

jouluperinteet

itsetehty joulukalenteri

joulu 2017

joulukortti

jouluaskartelu

hyvää joulua

joulu

joulukortit

4 kommenttia:

  1. Hyvää joulua ♥

    http://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Mukavaa joulua:) meillä meni myös mukavasti ruokaa syöden ja perheen kanssa ollen.

    Katri, finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista