tiistai 29. elokuuta 2017

5X UUSIA JUTTUJA UUTEEN KOTIIN

Syksyn aikana on edessä muutto seuraavaan kotiin ja olenkin haalinut muutamia uusia juttuja jo sinne! Osa näistä on olleet välttämättömiä ostoksia, sillä esimerkiksi saippuapumppu ja patalaput nykyisessä kodissa on mun kämppäkaverin ja seuraavassa kodissa näillä näkymin asun yksin, joten tarvitsen omatkin! Mutta koska mussa on ehkä pientä shopaholicin vikaa, on tullut ostettua myös muutama ei niin välttämätön juttu. Tänään näytän teille kaikki nämä hankinnat!

hm lakanat

lakanat

Tilasin H&M:n aleista itselleni tällaiset yksinkertaiset, harmaat lakanat. Oon jo jonkin aikaa kaivannut yksivärisiä lakanoita, kun kaikki mitä mulla on, on kuviollisia. Nyt on sitten yksivärisetkin ihanassa harmaassa sävyssä!

hm home

hm pyyhkeet

kylpyhuone

Samassa H&M tilauksessa mulla oli nämä kaksi käsipyyhettä. Tykästyin ihan hirmuisesti tuohon mustavalkoiseen kuvioon pyyhkeen alareunassa ja lisäksi noi hapsut on aivan ihanat! Mulla on muitakin käsi- ja kylpypyyhkeitä H&M:ltä, joissa on noi hapsut ja nämä sopivat hyvin joukkoon!

muutto

Lisäksi löysin H&M:n kivijalkaliikkeestä tällaisen söpön saippuapumpun kylppäriin. Nykyinen saippuapumppu tässä kodissa on tosiaan mun kämppiksen, joten tarvitsin itselleni siis oman. Musta toi teksti on hirmu söpö ja kiva piristys muuten yksinkertaiseen esineeseen!

marimekko

Nämä ihanat Marimekon kylpypyyhkeet olen saanut erään leimojenkeräily-kampanjan kautta (ei siis blogin kautta), mutta ajattelin silti näyttää ne tässä, koska ne on niin ihanat! Toi harmaan sävy ja raidat on niin mua. Nämä tulevat varmasti ahkeraan käyttöön!

finlayson

Viimeisenä vielä nämä Finlaysonin patalaput! Katselin itseasiassa ihan toisia patalappuja Finlaysonilla, se oli uusi mustavalkoinen, pilkullinen kuosi, mutta nämä löytyi tarjouksessa, joten päädyin näihin! Nämäkin oli mustavalkoiset, eli sopii mun värimaailmaan ja tämä kuosi on jo klassikko!

Musta, valkoinen ja harmaa on selkeesti se värimaailma mun tulevassa kodissa... Täytyy seuraavan kerran kauppoja kierrellessä yrittää etsiä vähän väriäkin, haha! Mikä näistä mun löytämistä jutuista on sun suosikki?

10 kommenttia:

  1. Meillä on kans kotona tuollaisia samoja Marimekon pyyhkeitä ja ne on aivan ihanat! <3 Tykästyin niin paljon kaikkiin sun ostoksiin etten osaa valita suosikkia :D

    VastaaPoista
  2. Tosi kivoja juttuja oot ostanut! Simppeleitä, mutta ei kuitenkaan tylsiä! :)

    VastaaPoista
  3. Tommoset pienet jutut piristää ja kun kaikki mätsää toisiinsa nätisti tulee semmonen iloinen ja hyvä olo omassa kodissa, kun kaikki on ns. harmoniassa!

    VastaaPoista
  4. Noi Marimekon pyyhkeet on niin ihanat <3

    https://janitakristina.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
  5. Voi kun olisi rahaa sisustaa kämppää kivemman näköiseksi! Noh, eiköhän meillä kuitenkin ole jo ihan tarpeeksi tavaraa lojumassa ympäriinsä, joten eiköhän tämä tästä ;) Noita siistejä lakanoita voisi kyllä pikkuhiljaa olla aika hankkia lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H&M Home:n alennuksista kannattaa kattoo noita lakanoita, oon jo parit löytäny sieltä :)

      Poista