sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

SPRING WISHLIST

spring wanties

spring wanties by kiiainnanmaa

1. Lappuhaalarit. Oon katellu ihan perus denim-lappuhaalareita, mut tätä kollaasia kootessa rupesin miettimään myös mustia tai valkoisia lappuhaalareita. Täytyisi varmaan käydä sovittelemassa niitä jossakin, että näkisi vähän miltä ne näyttää päällä eri värisinä. Mä oon vaatteiden ostajana kyllä sellainen, että mietin pitkään ja sovittelen ja suunnittelen, ennenkö oikeasti ostan (lukuunottamatta "muutamia" ja "pieniä" heräteostoksia.

2. Mustat ballerinat. Ja nimenomaan tollaset terävämmät tosta kärjestä kuin pyöreet. Teräväkärkisempiä korkokenkiä ja matalapohjaisia kenkiä oon nyt nähnyt paljon bloggaajilla ja instagramkuvissa ja musta ne näyttää kivalta, joten ajattelin hypätä tähän trendiin mukaan, kunhan sopivat kenkulit tulee vastaan!

3. Valkoinen nahkatakki. Tämä on vielä pitkälti ajattelun tasolla. Näitäkin on somessa näkynyt ja mulla on musta biker-takki, joka on ehdottomasti yks mun suosikkivaatteista ikinä, joten valkoinenkin voisi olla kiva. 

4. Aurinkolasit. Etsin jo viime keväänä ja kesänä aurinkolaseja, jotka olisivat suurinpiirtein tuon mallisia kuin kuvan lasit. Mistään ei kuitenkaan sopivan mallisia ja värisiä ja hintaisia löytynyt silloin, joten josko nyt tänä keväänä yritettäisiin uudelleen...

5. Pikkulaukku. Mulla on valkoinen pikkulaukku, mutta kaipaisin mustaa tai ehkä jopa jotain hentoa pastelliväriä tälle keväälle ja kesälle. Laukussa pitäisi olla olan yli heitettävä hihna, jotta laukku voi roikkua helposti menossa mukana. Noi kuvan laukut (jotka on muuten H&M:n) on kyllä todella ihania, ja voi olla että niistä jommankumman tai molemmatkin ehkä jossain kohtaa kiikutan kotiin.

6. Nauhattomat tennarit. Viime kesänä rakastuin ton mallisiin tennareihin. Ne ovat niin mukavia jalassa ja helppoja vetää jalkaan, kun ei ole nauhoja eikä vetoketjuja eikä mitään ylimääräistä. Keväällä ja erityisesti kesällä kaipaan pukeutumisessa helppoja ja nopeita ratkaisuja, kun koko talven on ähertänyt ensin kaikenmaailman vetoketjullisia saappaita, takkeja, huiveja, pipoja ja hanskoja päälleen, ennenkö on voinut edes kuvitella lähtevänsä ulos! 

7. Nahkashortsit. Nämä eivät ehkä ole niitä maailman keväisimpiä vaatekappaleita, mutta nämäkin kuuluvat sille "olen etsinyt pitkään sopivia" -listalle. Ja aion kyllä ostaa vuoden ajasta riippumatta, kunhan sopivat löytyy! Unelmieni nahkashortsit eivät ole liian lyhyet ja niissä on taskut.

8. Isot korvakorut. Kuvan tyyliset korvikset on olleet hakusessa myös jo hetken aikaa, mutta en ole löytänyt mieleisiä. (Note to self: älä ole niin nirso!) Muutenkin kultaiset sormukset ja korut on tänä keväänä ostoslistalla.

9. Vaalkoinen kynsilakka. En paljon ole viime aikoina lakkaillut kynsiäni, koska ei ole aikaa istuskella ja odotella että lakka kuivuisi. Valkoinen ja nopeasti kuivuva kynsilakka olis kuitenkin ihan mahtavaa, sillä musta valkoiset kynnet on kauniit!

10. T-paitamekko. Näitä on paljon kanssa näkynyt bloggaajilla ja instagramissa, mutta itse en ole vielä edes sovittanut ainuttakaan. Uskon kuitenkin, että t-paitamekko voisi olla todella helppo ja mukava kesävaate, joten ehkä tässä keväällä sellaisen nappaan jostakin mukaani!

11. Siistit housut. Kirjoittelin täällä maailman mukavimmista housuista ja haluaisin toiset samanmalliset, ehkä yksiväriset, sillä noi mun omat housut on vähän kirjavat. 

Suurin osa kollaasin vaatteista on H&M:n valikoimaa, mutta tarkemmat tiedot tuotteista löydät klikkaamalla kuvan alla olevaa linkkiä tai itse kuvaa.

Mitä teidän ostoslistalla on tänä keväänä? Oletteko jo tehneet löytöjä keväälle ja kesälle?

4 kommenttia:

  1. Ihanan inspiroiva kollaasi, tuollaiset nahkashortsit himottaisi itseäkin! :) Ja hei, jos etsit hyviä valkoisia kynsilakkoja, sellaisia ovat Essien Blanc (noin 14-15e) ja Ginatricotin white (4e) josta ensimmäinen on parempi leveämmän sutinsa puolesta, mutta muuten molemmat ovat kyllä hyvin toimivia lakkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja hei hyvä kun vinkkasit noita kynsilakkoja, täytyy käydä kyseisiä etsiskelemässä kun kaupoille lähtee :)

      Poista
  2. ei hitsi oon ettiny just tollasta pikkulaukkua ! ♥ henkkamaukkaan siis --> :-D

    VastaaPoista