sunnuntai 7. joulukuuta 2014

I MADE IT !





Kynttilänjalat on H&M Homesta & valkoiset kynttilät Tigeristä.

Piti tulla jo eilen postaamaan, että oon hengissä, mutta en jaksanut istua koneen ääreen. Leikkaus meni kuitenkin hyvin ja pääsin sit aika nopeesti sen jälkeen lähtemään perjantaina kotiin. Nyt täytyy vaan jaksaa jumppailla ja yrittää muistaa olla vielä rauhassa ton kanssa, vaikka kauheesti tekis mieli mennä ja tehä. Mutta ehkä se on sit sen vaivan arvosta, vielä vähän aikaa ottaa iisisti ja sit pääsee vihdoin melkein kahden vuoden jälkeen hyppimään ja juoksemaan niin paljon ku sielu sietää! Jos se toipuu hyvin...

Eilinen meni lauta- ja korttipelejä pelatessa perheen kanssa ja mun kummitkin poikkes illasta. Niin ja tietysti katsottiin linnan juhlien pukuloistoa ja yhtä hyvin leveästi hymyilevää rap-artistia (joka muuten oli erittäin komeana paikalla, hih). Mut nyt pitää ruveta tekemään rästiin jääneitä koulujuttuja ja valmistautumaan viimeiseen viikkoon koulua ennen koeviikkoa! Ja sen koeviikon jälkeen alkaakin lukio olla puolessa välissä, uskomatonta, miten nopeesti aika menee!

Tsemppiä teillekin koeviikkoihin & hyvää myöhäistä itsenäisyyspäivää (koska itsenäistä Suomea on syytä juhlistaa vaikka joka päivä!) 

6 kommenttia:

  1. Tykkään blogistas, nää isot kuvat on mahtavii!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja sun tekstiäs on kiva lukee :> hienoo että sun leikkaus meni hyvin ja parantelehan siellä, toipuu varmast hyvin :')

    VastaaPoista
  3. Heippa en tiedä tuliko äskeinen kommenttini perille? Mutta varulta uudestaan: kävitkö tähystyksessä vai ihan leikkauksessa? Itsellä tähystettiin pari viikkoa sitten ja hyvin on parantunut:) tsemppiä sullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo kyllä saanut muuta kommenttia, ihanaa että näit vaivaa laittaa uuden :) tähystys se vaan oli ja nyt näyttää ainakin ihan hyvältä. Kiva, toivottavasti se paranee sit kunnolla :) kiitos ihanasta kommentista!

      Poista