perjantai 3. kesäkuuta 2016

SYKSYLLÄ SUUNTANA...

Ihan tavallinen tiistai. Paitsi tällä viikolla on lakkiaiset. Muuten ihan tavallinen tiistai. Käyn aamulla lenkillä, suihkussa, syömässä. Laitan hiuksia kiinni ja valmistaudun lähtemään töihin, kun mulle tulee sähköposti. Avaan sen vasta kun kävelen rappusia alakertaan ja kiljaisen. Isä tulee eteisessä vastaan ja kysyy että mitä mä oikein teen. Näytän puhelimessa olevaa sähköpostia. Isä lukee kunnon rallienglannilla sähköpostia ääneen, naurahtaa ja onnittelee. Mua itkettää. Yritän soittaa äidille, mutta se ei vastaa kun se on töissä. Soitan mummulle, kerron sähköpostista. Mummukin onnittelee.

Tamk

Sen jälkeen laitan screenshotin sähköpostista muutamalle kaverille, sekä onnellista itkua pursuavan ääniviestin niistä tärkeimmälle. Kerron työkavereille, kaikille mahdollisille tutuille ja ei niin tutuillekin. Ja vihdoin mulla on aikaa tulla kertomaan teillekin!

Mut on hyväksytty opiskelemaan TAMKiin englannin kieliselle International Business -linjalle. 

pääsykokeet

Toi paikka oli mulla kakkossijalla, hain TAMKiin myös englannin kieliselle medianomi -linjalle, mutta mun ennakkotehtävien pisteet ei riittäneet edes pääsykokeisiin. Se on kuitenkin jo ollutta ja mennyttä, pääsin kuitenkin samaan kouluun ja englannin kieliselle linjalle, ja toi koulu ja kieli niitä erityisen tärkeitä asioita mulle olikin. Hain myös TAMKiin suomen kieleliselle liiketalouslinjalle, mutta siitäpä ei tarvitse stressata enää!

Stressattavaksi on kuitenkin mm. asunnonetsintää ja muuta ton koulupaikan saamiseen liittyvää, joten stressin määrä on kai vakio. Mutta oon silti niin onnellinen, helpottunut ja kiitollinen!

Mites muut? Ootteko saaneet tietoa koulupaikoista, vai vieläkö on pääsykokeet edessä? Entä sattuuko siellä ruudun takana olemaan muita TAMKiin päässeitä?

19 kommenttia:

  1. Hurjasti onnea koulupaikasta! Jos hyvin käy, niin ollaan samassakaupungissa ens syksynä :D Mä kuitenkin joudun stressaamaan koulupaikkaa viel kuukauden, ja sit alkaa tälläkin suunnalla kämpän etsiminen ja sen sellainen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! Noniin, kerro mulle hei sit miten käy :D Tsemppiä odottamiseen, toivottavasti pääset sinne minne haluatkin! :)

      Poista
  2. Onnea ihan älyttömästi! Toi fiilis on aivan huikea, kun saa tietää päässeensä kouluun :D

    VastaaPoista
  3. Vau, paljon onnea koulupaikasta! :)

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea! Mulla taas on edessä syksyllä ala-asteen vika luokka, glups...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Hyvin se menee, nautit vaan lomasta nyt ensin! :)

      Poista
  5. Onnea suuresti! TAMKilla tuo IB voi toimiakin, JAMKilla se on järkätty miten sattuu enkä sinne siks edes hakenu. Perus liiketaulouden opinnot kutsuu mua syksyllä, jei! :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! Aijaa, ikävä kuulla... ainakin mitä mä oon kuullut muilta opiskelijoilta niin TAMKilla on toiminut! :) Kiva kuulla! Kiitos kommentistasi :)

      Poista
    2. Itse olen JAMKilla IBllä ja olen kyllä itse tykännyt! Varsinkin nyt kun opintojen rakenne muuttui syksyllä 2015 aloittaneille niin paljon, että opiskelijoilla on mahdollisuus jäädä suoraan ulkomaille opinnoista. Tutkinnon rakenne selkeytyi huomattavasti ja onkin nyt mielestäni oikein järkevä. :)

      Poista
  6. Paljon onnea opiskelupaikasta! Ihan mahtavaa :) Itse saan 1.7 tietää omasta kohtalosta, jännää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! Toivottavasti pääset sinne mihkä haet! Oonkin snäpistä seurannu sun luku-urakkaa, oisit paikkasi ansainnut!!

      Poista
  7. Paljon onnea! Nyt oli pakko liittyä lukijaksikin, kun opiskelijablogit on aina kiinnostavaa luettavaa ;). Itsekin oon opiskelija, tosin Vaasan yliopistossa.

    http://turkoosivadelma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja ihan mahtava kuulla, opiskeluista tulee kyllä varmaan paljon asiaa tännekin! :) Ja joo, niin muistelinkin, oon jotain opiskelujuttuja sun blogista lueskellutkin :) Kiitos kovasti kommentistasi!

      Poista
  8. Wau, tosi paljon onnea kouolupaikasta! Tsemppiä asunnon ja muiden järjestettävien juttujen mietintään :)

    VastaaPoista