keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

100 VINKKIÄ BUJOILUUN - OSA 2

Vajaa kuukausi sitten julkaisin ensimmäisen osan uuteen postaussarjaan, jonka aikana aion jakaa teidän kanssa 100 vinkkiä bujoiluun. Tänään olisi toisen osan aika! Ekassa osassa pureuduttiin bullet journaliin liittyviin asenteisiin sekä hieman bujon aloittamiseen. Tässä postauksessa olisi tarkoitus puhua vähän käytännöllisemmistä jutuista!

vinkkiä bujoiluun

1 | Sun käsiala paranee vain kirjoittamalla! Oon maininnut tämän ennenkin, mutta mä oon itseasiassa ollut joskus tukiopetuksessa käsialan takia, eikä mun käsiala usein vieläkään oo kauhean kaunista. Kuitenkin harjoittelemalla oon oppinut yhtä sun toista ja osaan nykyään kirjoittaa kauniistikin, jos niin haluan.

2 | Erilaisia kirjoitustyylejä ja ”fontteja” on miljoonia. Meillä jokaisella on oma käsiala, mutta sen lisäksi me voidaan opetella erilaisia kirjoitustyylejä tai fontteja. Mä tykkään erityisesti otsikoissa muissa lyhyissä teksteissä käyttää vähän erikoisempia fontteja ja usien myös yhdistellä kahta vähän erilaista. Uusia fontti-ideoita voi löytää esimerkiksi Pinterestistä, perinteisiltä fonttisivustoilta tai vaikkapa mun postauksesta, jossa jaoin fontti-ideoita bujoiluun!

3 | Feikattu kalligrafia näyttää yhtä kivalta, kuin oikeakin. Jos sulla ei ole hienoa mustekynää tai brush -kyniä, joilla saada aikaan kaunista kalligrafiaa (tai jos olet kuten minä, että hienot välineet kyllä löytyy, mutta omat taidot ei vielä oo ihan huipussaan), voit opetella helpon feikatun kalligrafian, joka näyttää yhtä kivalta! Jaoin mun tutoriaalin jo aiemmin täällä!

4 | Hyödynnä värikoodausta. Värikoodit sopivat bujoon esimerkiksi calendexiin, to do listoille, kuukausinäkymiin tai vaikka träkkereihin. Niiden avulla sinun on helpompi löytää tiettyjä juttuja bullet journalistasi ja nopeasti tunnistaa, mitkä merkinnät liittyvät mihinkin. Voit esimerkiksi merkata tietyillä väreillä kuukausinäkymääsi työvuorot, kotitehtävät tai deadlinet. Muista myös merkata bujossasi johonkin, mikä väri vastaa mitäkin merkintää!

5 | Käytä sisällysluetteloa. Valitse vihko, jossa on numeroidut sivut tai numeroi sivut itse. Se voi olla työlästä, mutta kiität itseäsi myöhemmin! Sisällysluettelosta on hyötyä, kun etsit jotain tiettyä myöhemmin vihkosta, jossa on jo 200 sivua asiaa. Mainitsin jo tämän sarjan ensimmäisessä osassa, että bullet journalissa sivujen järjestyksellä ei ole mitään väliä ja juuri tämän takia sisällysluettelo on niin tärkeä!

vinkkejä bullet journaliin

6 | Samaa kokoelmaa voi jatkaa millä sivulla tahansa. Aloitit viime viikolla listan kirjoista, jotka haluaisit lukea, mutta ideoita vain tulee ovista ja ikkunoista ja sivu on jo täynnä. Olet kuitenkin ehtinyt jo sen jälkeen tehdä viikkoaukeaman tälle viikolle ja to do listan maanantaille. Ei hätää – samaa kokoelmaa voi jatkaa miltä sivulta tahansa! Merkkaa alkuperäisen sivun sivunumeron viereen pieni piste tai viiva ja sen viereen sivu, jolla kokoelma jatkuu. Sitten kun seuraavan kerran etsit listaltasi uutta kirjaa luettavaksi, voit katsoa sisällysluettelosta miltä sivulta kokoelma alkaa, lukea sen sivun listan läpi ja sitten katsoa miltä sivulta lista jatkuu!

7 | Merkkaa sisällysluetteloon kaikki se, mikä susta tuntuu tärkeältä. Se voi olla joka ikinen sivu tai se voi olla vain kuukausiaukeamat tai se voi olla vain kokoelmat. Merkkaa sellaiset sivut, joiden uskot olevan sellaisia, että tarvitset niitä myöhemminkin.

8 | Käytä kirjanmerkkejä. Jos sun valitsemassa vihkossa ei ole kiinni yhtään kirjanmerkkiä, kannattaa käyttää esimerkiksi magneettisia kirjanmerkkejä. Sulla on varmasti muutama sivu tai aukeama, jota käytät usein, joten kirjanmerkit helpottavat näiden sivujen löytämistä! Mulla itsellä on yksi kirjanmerkki aina kyseisen päivän kohdalla, toinen sen viikon viikkoaukeamalla, yksi myös kuukausiaukeaman kohdalla sekä yksi blogikalenterisivujen kohdalla. Lisäksi muutamat kokoelmat ja muistilistat on sellaisia, joihin palaan usein, niin olen niille sivuille kiinnittänyt magneettiset kirjanmerkit.

9 | Washiteippi voi toimia sivun merkkaamiseen. Merkkaa sivun ylä- tai alakulma washiteipillä tai laita washiteippi sivun reunaan niin, että taitat puolet sivun toiselle puolelle ja puolet toiselle. Tämä korvaa kirjanmerkin ja löydät helposti sivun, jota tarvitset usein!

10 | Voit askarrella bujoosi tabsit. En millään keksinyt suomenkielistä sanaa näille, mutta siis sellaiset pienet läpyskät, jotka ulottuvat vihkon ulkopuolelle. Voit merkata niillä esimerkiksi mistä jokainen kuukausi alkaa ja sitten on helppo selata tietyn kuukauden kohdalle. Tabsit voit askarrella esimerkiksi liimaamalla tai teippaamalla pienen palan paperia sivun reunaan tai taittamalla palan washia osittain sivun reunaan kiinni ja osittain sen yli.

2 kommenttia:

  1. Loistavia vinkkejä ! Voi kun itsekin vaivautuisin aloittamaan bujoilun ! ..ehkä vielä jonain päivänä.. Mulla tää luovuuden käyttäminen, erilaiset fontit ja värikoodaus näkyy vain kouluvihkosissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tykkäät jo tehdä noita juttuja muistiinpanoihin, uskon, että bujoilu sopisi sulle hyvin! Ei kun kokeilemaan :)

      Poista