sunnuntai 1. lokakuuta 2017

SYYSKUUN SUOSIKIT

kuukauden suosikit

Tumma hiusväri. Värjäsin hiljattain hiuksiani tummemmiksi ja alkuun en itse ollut ihan varma, tykkäänkö lopputuloksesta. Vuosi sitten olin vielä ihan blondi, joten nyt tämä musta tuntui alkuun vähän kummalliselta. Nyt oon kuitenkin taas tottunut tähän ja tällainen tumma väri on mulle kuitenkin ehkä omempi kuin blondi. Nyt vaan tykkään tästä!

glitter

Uusi lompakko. Mun vanha, valkoinen lompakko alkoi olla jo aika törkyisen näköinen ja kaipasin uutta. Glitteristä löysinkin sellaisen, josta löytyi suurinpiirtein tarpeeksi korttipaikkoja (niitä ei kyllä koskaan voi lompakossa olla liikaa). Tässä lompakossa on myös paikka puhelimelle ja huulirasvalle, joten tätä voisi käyttää myös pikkulaukkuna!

muutto

Muuttovalmistelut. Oon ollut ihan hirmu innoissani muutosta uuteen kotiin! Sain avaimet tänä viikonloppuna ja koko syyskuun olenkin suunnitellut innoissani uutta sisustusta, pakkaillut tavaroita ja haaveillut siitä, että pääsisipä jo sinne uuteen kotiin.

ur penn

Uudet korvakorut. Oon ostanut meiltä töistä Ur&Penn:iltä muutamia ihania uusia korvakoruja viime aikoina. Vasemmasta reunasta löytyvät on mun suosikit ja ne onkin olleet hirmu kovassa käytössä kuluneen kuukauden aikana! Myös muut on kyllä ihania!

Hohtokeilaus. Käytiin poikaystävän, hänen vanhempiensa ja hänen setänsä kanssa hohtokeilaamassa syyskuussa ja se reissu oli kyllä yksi ehdottomia kuun kohokohtia! Alkuun heitin ihan hirmu huonosti, en oo koskaan ollut hyvä keilaamaan, mutta poikaystävän setä antoi  huippuvinkkejä mulle ja lopulta pääsin samalle pistetasolle kaikkien muidenkin kanssa!

Kana-kasvis-nuudeli-wokki. Syyskuun aikana löysin mun uuden lemppariruoan! Tehtiin poikaystävän kanssa tällaista wokkia, johon tulee siis kanaa, nuudeleita ja kasviksia. Mä oon käyttänyt parsakaalia, kukkakaalia, paprikaa ja kesäkurpitsaa. Sen jälkeen oon tehnyt tätä samaa monta kertaa uudestaankin, on nimittäin ihan huippuhyvää!

4 kommenttia:

  1. Noi kultaiset korvakorut on ihanat! Itse viime joulukuussa värjäsin myös blondista mustaan ja tähän oon ollut tyytyväinen, nyt vaalensin lstvoja ombre tyyliin :)

    https://finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Noniin, toi ombre on varmasti hirmu kiva!!

      Poista
  2. Voi miten kivoja suosikkeja ja nuo tummat hiukset pukee sua kyllä todella hyvin! :-)

    VastaaPoista