keskiviikko 27. syyskuuta 2017

10 PIIRRETTÄ

Bongasin joku aika sitten ihanan Katja Johannan blogista postauksen, jossa hän listasi 10 piirrettä itsestään. Puolet piirteistä oli sellaisia, joista hän pitää itsessään ja puolet sellaisia, joista hän ei pidä itsessään. Idea oli mun mielestä hauska, joten halusin toteuttaa tästä oman versionikin!

piirre

5 piirrettä, joista pidän itsessäni

1 | Oon kotoilija. Viihdyn ihan hirmu hyvin joko yksin, poikaystävän tai perheen kanssa kotinurkissa. Villasukat jalassa ja mahdollisimman mukavat vaatteet päällä. Lautapelejä, korttia tai videopelejä pelaillen tai vaikka leffaa katsoen. Parasta ikinä!

2 | Mun pitää kirjoittaa ihan kaikki ylös, suunnitella asioita etukäteen ja tehdä jatkuvasti erilaisia listoja. Muuten oon ihan hukassa! Tämän takia rakastankin bullet journalia, koska sinne voin purkaa kaiken tämän ja pysyä kärryillä siitä, missä pitää olla milloinkin, mikä deadline on tulossa ja niin edelleen.

3 | Musta on ihanaa keksiä toisille hauskoja lahjoja, paketoida ne hauskalla tavalla tai askarrella persoonallisia kortteja. On ihanaa yllättää joku jollain lahjalla, jota on ajatellut ja suunnitellut pitkään ja josta tietää toisen ilahtuvan!

4 | Tuun hyvin toimeen lasten kanssa. Mä oon neljästä lapsesta vanhin ja aina on saanut katsoa pikkusisarusten perään. Oon myös ollut lastenvahtina paljon ja tiennyt jo pienestä pitäen, että joskus tulevaisuudessa haluan monta omaa pikkuista!

5 | Tuun hyvin toimeen oikeastaan kaikkien kanssa. En sano että pidän kaikista, mutta pystyn tekemään töitä, opiskelemaan ja tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa.

piirteitä

5 piirrettä, joista en pidä itsessäni

1 | Stressaan ihan kaikesta. Stressaan monista asioista jo pitkään etukäteen, näen painajaisia ja panikoin. Kaikkein suurinta stressiä aiheuttaa epävarmuus tulevaisuudesta, esimerkiksi se, jos tietää että pitää muuttaa, mutta uutta kotia ei ole vielä löytynyt.

2 | Stressaamisen lisäksi mua jännittää monet asiat ihan hirmuisesti. Ja kun mä jännitän, niin se on oikeastaan melkoista panikointia. Esimerkiksi, kun olin menossa ensimmäistä kertaa tapaamaan poikaystävän vanhempia, jännitin jo päivää ennen niin että vatsaan sattui, huimasi ja heikotti.

3 | En ole erityisen spontaani. Ehkä jo äsken mainitsemistani piirteistä voi päätellä, mutta mä en tosiaan ole kovin spontaani. Haluan tietää asiat etukäteen, suunnitella ja varautua niihin.

4 | Kaipaan usein tilaa itselleni ja ihmisjoukot ahdistaa. Ei oo mitään kamalampaa kun sellanen ihmismeri, jonka keskellä pitää olla tai jonka läpi pitäisi päästä. Ruuhkaiset bussit, täyteen pakatut luokkahuoneet ja vilkkaat ruokakaupat ei sovi mulle.

5 | Käskytän ilkeästi mun lähimmäisiä. En tee sitä tarkoituksella, enkä ilkeilläkseni, mutta mulla on liian usein tapana käskeä pyytämisen sijaan. Saatan sanoa esimerkiksi "laita toi ikkuna kiinni", sen sijaan että pyytäisin "laittaisitko sä ton ikkunan kiinni". Tämä on kyllä ehdottomasti piirre, josta yritän parhaani mukaan päästä eroon!

Samaistutko mihinkään näistä piirteistä?

14 kommenttia:

  1. Vitsi miten kiva, että toteutit tän, tosi kiva versio! :) Mäkään en oo kauheen spontaani ja myös on vähän tapana myös käskyttää muita :/ Oon kans ite yrittäny opetella siitä tavasta eroon! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) Voi ei, toivotaan että molemmilla tää opettelu alkais tehoomaan pikkuhiljaa! :)

      Poista
  2. Kiva ja persoonallinen postaus! Mulla ehkä eniten korostuu stressi, jännitys sekä pelot niinä huonoina puolina. Positiivisista puolista on vaikea sanoa mitään, koska olen perussuomalainen vähättelijä :)

    Finnlandsnorsk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haha, se on kyllä tietysti välillä meidän suomalaisten ongelma :D

      Poista
  3. Vitsi miten kiva postaus! Pakko toteuttaa itsekin pian. :)

    VastaaPoista
  4. Täällä ilmoittautuu toinen organisoija ja suunnittelija! On vaan jotenkin helpompi olo, kun hommat on suunniteltu etukäteen niin pitkälle kuin vaan mahdollista :D Lisäksi jaan ton ihmismassajutun; valitsen usein kaupankin sen mukaan, mikä on sopivan kompakti eikä kerää hirveitä ihmismassoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä!! Tietää, että mitä on tulossa ja osaa varautua :) Oho, luulin olevani ainut sen ihmismassajutun kanssa, mutta hyvä etten oo :D

      Poista
  5. Tää oli kyllä tosi ihana postaus hyvine ja huonoine puolineen! Mä oon myös välillä ihan älytön stressaaja ja se tuo extra-päänsärkyjä pilaamaan lisäksi arkea :/ bongasin myös tän Katjan blogista ensiksi ja menee itselläkin toteutukseen ♥

    http://emmikristiinan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi! Voi juku, toi on kyllä inhottavaa... toivottavasti ei tapahdu liian usein noin! :) Innolla ootan sun versioo!!

      Poista
  6. Kiva postaus! Paljon samanlaisia piirteitä löydän itsestänikin.

    VastaaPoista
  7. Samaistun ihan liian hyvin noihin negatiivisiin piirteisiin! Harva asia on niin ahistava ku kouluruokalassa olla tuntemattoman ihmisen vieressä tai pujotella täpötäydessä käytävässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D Täpötäydet käytävät koulussa ei oo kyllä mitään kauhean kivaa...

      Poista