perjantai 13. lokakuuta 2017

VÄLTÄ PARISUHTEEN ARKIPÄIVÄISTYMISTÄ

Uuden parisuhteen alussa kaikki toisessa on aivan ihanaa, ei malttaisi olla erossa toisesta ja ajatukset pyörii jatkuvasti toisessa ja yhteisissä jutuissa. Käydään treffeillä, laittaudutaan ja halutaan näyttää itsestä vain ne parhaat puolet toiselle. Kun suhde etenee pidemmälle, sitä alkaa olla enemmän oma itsensä ja yhteinen aika toisen kanssa on arkisempaa. Tämä korostuu viimeistään siinä vaiheessa, kun asuu samassa kodissa.

Mä oon pyrkinyt tietoisesti omassa suhteessa ylläpitämään sellaista rakastumisen tunnetta ja tietyllä tavalla myös sitä alkuhuumaa. Olemme seurustelleet nyt noin vuoden verran, emmekä asu vielä yhdessä. Kuitenkin suhteemme on tietyllä tavalla arkipäiväistynyt kuluneen vuoden takana siten, että aina ei tarvitse laittautua toista varten ja tehdään välillä ihan arkisiakin juttuja yhdessä: kuten vaihdetaan lakanoita tai käydään ruokakaupassa. Käymme aina silloin tällöin treffeillä ulkona, mutta usein yhteinen aika on myös urheilua tai kotona Netflixin katselua.

yhteenmuutto

parisuhde

Tänään aion kertoa mun keinot siihen, miten yritän ihan pienillä jutuilla arjen keskellä ylläpitää sitä rakastumisen tunnetta ja näyttämään toiselle, että mä välitän! Nämä mun keinot ei oo mitään erityisen ihmeellistä, vaan helppoja juttuja, mitä me kaikki voidaan kumppanillemme tehdä, jos niin haluamme. Siksi tämä onkin enemmän muistilista kiireisen arjen keskelle, kuin lista uusista ideoista!

1 | Kysy mitä kuuluu ja ole läsnä kuuntelemassa. Vaikka ei joka päivä ehditä toisiamme näkemään, yritän joka päivä kysyä poikaystävältä, mitä hänelle kuuluu ja miten hänen päivänsä on mennyt. Mä ainakin tykkään, jos huonon päivän jälkeen joku kysyy, miten menee, ja sitten saa rehellisesti purkaa ne fiilikset ja toinen kuuntelee. Sama pätee myös hyviin päiviin: pääsee jakamaan omat onnistumiset ja kertomaan parhaimmat jutut jollekin, joka kuuntelee!

2 | Muista kiittää. Kun toinen tekee jonkin arkisen asian, vie roskat, tiskaa tai laittaa ruokaa, kiittäminen saa toiselle aikaan fiiliksen, että hänen tekonsa on huomioitu ja sitä arvostetaan. Kiitä myös kuuntelemisesta, ihanasta viikonlopusta tai loistavista treffeistä - taas toiselle tulee tärkeä olo. Kukapa meistä ei haluaisi kuulla kiitosta nähtyään vaivaa jonkun toisen eteen! Älä pidä toista itsestäänselvyytenä vaan muista kiittää!

3Kivat tekstiviestit. Sen sijaan, että laittaisin toiselle vain sen mun asian, esimerkiksi "Moneltako tuut käymään?", laitan viestin alkuun vielä esimerkiksi sanan rakas, kulta tai hani, "Hei rakas, moneltako tuut käymään?". Niin pienellä asialla voi piristää toista - itse ainakin oon paljon iloisempi saatuani jälkimmäisen kaltaisen viestin. Mä kannatan myös erilaisen emojien käyttämistä, esimerkiksi niitä sydänemojeita. Tämä ei tietysti sovi kaikille, mutta musta se on ihana lisä viestin lopussa.

4 | Muista toisen lempparit. Muista, mitä toinen laittaa kahviinsa, miten hän haluaa pizzansa tai mitkä on hänen lempparikukkia. Joskus voit sitten yllättää hänet tuomalla hänelle juurikin esimerkiksi kahvin, pizzan tai lempparikukkia, eikä yllätys taatusti mene pieleen!

5 | Juhli toisen isoja ja pieniä onnistumisia. Mä oon sitä mieltä, että elämässä ei oo koskaan liikaa juhlia ja pientenkin merkkipaalujen tai merkkipäivien kunniaksi kannattaa järjestää jotain extraa. Synttäreitä, valmistumista ja muita isoja juhlia juhlitaan totta kai, mutta mun mielestä myös vaikkapa ison kouluprojektin valmiiksi saamista, uutta työpaikkaa, nimipäiviä tai mitä tahansa pienimpiäkin syitä. Mitään isoja bileitä ei aina tarvitse tietenkään järjestää, mutta kerro olevasi ylpeä toisen saavutuksista tai onnellinen hänen puolestaan ja järjestä jokin pieni lahja tai yllätys.

6 | Pienet lahjat syystä ja syyttä. Tuo toiselle tuliaisia reissusta (nää on musta ihan parhaita, poikaystävällä kun on tapana matkustella usein) tai pieni nimpparilahja. Tai yllätä toinen vaikkapa donitseilla ihan muuten vaan, täysin ilman mitään syytä. Meidän parisuhteessa harrastetaan tuota ihan viimeistä aika usein, milloin kyseessä donitsit, milloin vaahtokarkit ja milloin munkit. Tykätään yllättää toisemme herkuilla aina silloin tällöin!

7 | Kehu toisen ulkonäköä. Monesti tulee ajateltua asioita kuten "ompas sun hiukset tänään hyvin" tai "toi paita sopii sulle tosi hyvin". Mä oon sitä mieltä, että nää asiat pitää aina sanoa ääneen! Kaikki me kaivataan kehuja ja sitä, että joku huomaa, kun on laittttanut hiukset eri tavalla kuin yleensä tai ostanut vaikkapa uuden paidan.

parisuhteen arkipäivä

parisuhteen arkipäiväistyminen

Arki on mun mielestä positiivinen asia, tykkään rutiineista ja siitä, että on tekemistä. Arjesta tekee kuitenkin aivan ihanaa se, kun välillä saa yllätää itselle rakkaan ihmisen tai kun tulee itse yllätykseksi!

Millaisilla pikku jutuilla sä piristät sun ja kumppanisi yhteistä arkea?

8 kommenttia:

  1. Kehut, läsnäolo ja toisen huomioiminen pienilläkin asioilla kantavat jo pitkälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Pienillä asioilla voi saada aikaan isoja juttuja :)

      Poista
  2. Ne on oikeasti tärkeitä asioita, mun mielestä hyvä postaus välittämisestä ja yhteisestä arjesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä tärkeitä asioita nimenomaan! :)

      Poista
  3. Hyviä huomioita! Mielestäni tosin "suhteen arkipäiväistyminen" kuulostaa terminä sinänsä oikein positiiviselta asialta. En tiedä miksi, mutta mulle tulee siitä mieleen lähinnä sellainen tilanne, jossa kumppanin kanssa eläminen muuttuu osaksi omaa turvallista, leppoisaa arkea, eikä ole enää mikään uusi, ihmeellinen, jännittävä ja vähän huolestuttavakin asia - siis sitä tilannetta, jolloin ei olla enää kaksi seurustelevaa tyyppiä, jotka vasta aloittelee suhdettaan, vaan ollaan muututtu perheeksi. Perheenä oleminen on aika arkipäiväistä kuitenkin. :D Mutta olen silti ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että on tosi tärkeää huomioida kumppania kaikilla pienillä jutuilla arjen lomassa. Mielestäni se on nimenomaan sitä yhdessä elämistä ja parisuhteessa olemista. Jos ei huomioisi eikä tekisi noita mainitsemiasi juttuja tai muutakaan, tuntuisi siltä, että vaan eletään näennäisesti yhdessä muttei yhteistä elämää eikä varsinaisesti edes oltaisi suhteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos suhde arkipäiväistyy niin, että toisesta tulee osa jokapäiväistä arkea unohtamatta sitä hellyyttä ja aitoa läsnäoloa, se onkin positiivinen ja ihana asia. Otsikolla lähinnä viittasin sellaiseen arkipäiväistymiseen, jossa toisesta tulee itsestäänselvyys, eikä suhdetta enää vaalita ja arvosteta.

      Mutta asetit hyvin tän pointin kommenttisi lopussa: yhdessä eläminen ja yhteinen elämä ei aina tarkoita samaa! :)

      Poista
  4. Tosi hyvä postaus! :)

    https://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista