Mä itse oon niin onnekkaassa asemassa että onnistuin kuin onnistuinkin saamaan kesätöitä, vaikka taisin keväällä ehtiä jo bloginkin puolella tuskailla, ettei mahdollisista työnantajista ole juuri kuulunut. Kaikki ei kuitenkaan oo yhtä onnekkaita kuin mä tänä vuonna olin, eikä kaikki halukkaat varmasti ole saaneet kesätöitä. Ajattelin kertoa tässä postauksessa mun parhaat vinkkini (& vanhat perinteiset keinot), miten selvitä kesästä ilman duunia; niin säästämisvinkkejä kuin rahantienaamiskeinojakin!
Tuntuu vähän vaikealta kirjoittaa raha-asioista ja erityisesti tuon extra-kohdan sanominen oli vähän vaikeaa, mutta halusin silti jakaa nämä asiat teidän kanssa. Tarkoitukseni ei ole loukata ketään millään näistä eikä pahoittaa kenenkään mieltä. Osa vinkeistä koskee lähinnä niitä, jotka asuvat vielä vanhempiensa luona, mutta esimerkiksi kohdat 2. & 3. ovat erityisen hyviä niille, joilla on oma katto pään päällä. Toivottavasti joku hyötyy tästä postauksesta jotain!
1. Vältä ulkona syömistä. Tää on melko itsestään selvää, mutta totean kuitenkin, että kotona itse tehty ruoka tulee halvemmaksi kuin ravintolassa syöminen. Monesti myös silloin, vaikka kävisitkin vain jossain pikaruokalassa syömässä muutaman euron hampurilaisaterian - kotona tehty ruoka olisi (
paitsi mahdollisesti puhtaampaa ja terveellisempää myös) halvempaa. Iso hintaero on myös kauppojen valmisruoilla (jos kaipaat helppoutta) ja ravintoloiden / kahviloiden ruoilla. Esimerkiksi valmiin voicroissantin saa usein lähikaupan paistopisteestä tuoreena muutamalla kymmenellä sentillä, kun taas kahvilassa vastaavan hinta voi olla jopa kolmin- tai nelinkertainen. Kahviloissa myös kahvi on erityisen kallista, joten sekin tulisi halvemmaksi tehdä kotona. Erikoiskahveja saa helposti tehtyä kahvikoneilla, jotka voivat pidemmän päälle olla itsensä takaisin maksavia sijoituksia!
2. Kannattaa suosia isompia pakkauskokoja. Jos ostat jotain, jota tiedät tarvitsevasi jatkossakin (esim. terveyssiteitä, shampoota, leipää, pattereita, juotavaa tai nenäliinoja) isompi pakkaus kerralla tulee pääsääntöisesti halvemmaksi. Hintoja vertaillessa kannattaa kiinnittää huomiota kilohintaan tai kaksi yhden hinnalla -tarjouksiin. Joskus tarjoukset mahdollistavat myös sen, että kahden tuotteen ostaminen tulee halvemmaksi kuin yhden.
3. Älä osta muovipusseja. Jos kaupan muovipussit maksavat n. 20 senttiä, niihin upoaa useampi euro jo muutamassa viikossa (riippuu tietysti paljonko niitä tarvitsee). Kannattaa ostaa ennemmin euron tai muutaman kangaskassi ja käyttää jatkossa vain sitä tai käyttää reppua ostosten kuljettamiseen. (
Reppu on myös selkäystävällinen vaihtoehto & kestokassit ympäristöystävällisiä!)
4. Kerää pullot talteen. Suosituilta illan viettopaikoilta löytää varmasti sunnuntaiaamuisin tölkkejä ja pulloja useiden eurojen arvosta. Kohtuu helppoa rahaa minusta. Jos kuitenkin olet laiska (niinkuin minä) etkä halua mennä niitä keräilemään, niin säästä edes omat pullosi ja tölkkisi sekä tarjoudu huolehtimaan kavereiden tyhjistä pulloista ja tölkeistä, jos he aikovat heittää ne maahan. Itse ostamillasi pulloilla et tienaa mitään, mutta saat vähän käyttämääsi rahaa takaisin.
5. Älä osta vain koska saisit halvalla. Jos löydät hyvän tarjouksen, kannattaa se toki hyödyntää, jos oikeasti tarvitset pilkkahintaista tuotetta. Mulla on ollut paha tapa ajatella, että "eipä se haittaa, jos ostan tämän ja jää käyttämättä,
kun tää on niin halpa" ja että "euro sinne tänne, ihan sama", mutta oikeasti, jos ostaa paljon niita halpoja mutta turhia juttuja, alkaa valua useampi euro hukkaan ja sitten sillä on jo merkitystä. Vaatteita ostaessa saatoin ennen ostaa jotain vähän sinne päin, kun en ekasta kaupasta löytänyt mun hintaluokkaan sopivaa tuotetta just sellasena kuin halusin sen, mutta nyt vanhemmiten oon todennut, ettei niitä jotain sinne päin -vaatteita tule käytettyä, joten se on ihan turhaa rahan haaskausta. Nykyään maltan odottaa, että löydän juuri sen mitä haluan (sellaiseen hintaan kuin haluan), ennenkö sijoitan rahani siihen. Vaatteet kannattaa myös sovittaa ennen kuin ne ostaa - tarjouksesta huolimatta ikävä huomata kotona, ettei ne viiden euron shortsit mahdukaan päälle...
6. Jos kuitenkin huomaat kaappiesi olevan pullollaan käyttämättömiä tavaroita - myy ne. Perinteisillä kirpputoreilla tai sitten esimerkiksi facebookin kirppisryhmissä (
siellä säästäisit pöydän hinnan) voit saada kaupaksi tavaraa, jota et itse tarvitse. Esimerkiksi sataan kertaan katsotut dvd:t, ne tarjouksessa ostetut mutta käyttämättä jääneet tai liian pienet vaatteet ja vuosia kaapissa lojuneet pelit ja lelut kannattaa myydä pois. Voit miettiä, montako teepaitaa, pikkulaukkua tai puhelimenkuorta oikeasti tarvitset ja luopua niistä ylimääräisistä. Itse siirrän aina ylimääräiset vaatteet pikkusiskoille ja jotain mitä he eivät ole huolineet, olen myynyt facebookin kautta pois.
7. Kirpputorit (niin oikeatkin kuin netissäkin järjestetyt) toimivat myös toisin päin! Myymistäsi tavaroista ansaitsemillasi rahoilla voit ostaa uusia tavaroita, joita tarvitset enemmän. Varsinkin kalliimpia hankintoja kannattaa etsiä ensin käytettynä; monet mun kameran lisätarvikkeet ja pari objektiivia on löytynyt nettihuutokaupasta ja facebookista tosi hyvään hintaan!
8. Tee pieniä töitä kotona (jos asut vielä kotona) / naapureilla / sukulaisilla. Tämä on se niin perinteinen, mutta silti niin toimiva keino, että pakko muistuttaa kaikkia siitä! Kotona tekemistäsi kotitöistä saatat saada jo viikko- tai kuukausirahaa tms., mutta voit tarjoutua tekemään ns. isompia hommia kuten ruohonleikkuu tai puutyöt - jos ne eivät jo lukeudu kotitöihisi. Voit myös kysyä naapureilta tai sukulaisilta, josko he tarvitsisivat apua siivouksessa, ikkunoiden tai mattojen pesussa, ruohikon leikkuussa, koiran ulkoiluttamisessa tai lastenhoidossa. Vaikka et aluksi saisikaan hommasta palkkaa, kun teet sen hyvin voit saada enemmän vastuuta ja sitä kautta myöhemmin ehkä myös palkkaa. Saat myös työkokemusta, mikä kannattaa mainita ensi kesän töitä hakiessa. Mä käyn aina välillä lapsenvahtina tuttavaperheellä tai serkuilla ja saan siitä vähän rahaa.
EKSTRA:
9. Lopeta tupakointi. En yritä tässä nyt moralisoida ketään tai painostaa lopettamaan (en pidä tupakan poltosta, mutta en minä ole mikään puuttumaan lukijoideni tupaikoimiseen). Kaikki tiedätte, että se on epäterveellistä, mutta oletteko koskaan laskeneet kuinka kalliiksi se tulee kuukaudessa tai vuodessa? Jos polttaa askin päivässä (askin, jonka hinta on 5 euroa), kuluttaa tupakoimiseen vuodessa 1780 euroa. Jos polttaa (saman hintaisen) askin viikossa, kuluttaa tupakoimiseen vuodessa 260 euroa, mikä on sekin aika iso raha.
Oliko tästä ehkä apua jollekin? Mitkä on teidän parhaat keinot tienata ylimääräistä / säästää rahaa?
Jos teille tulee mieleen vielä jotain, mitä en maininnut, kertokaa se kommenteissa!