BT: WHEN DOES PHOTO EDITING TURN INTO LYING

Joka toinen sunnuntai ja blogitiimin yhteinen postaus. Tällä kertaa tämä jää mulla kuitenkin viimeiseksi tälläiseksi, sillä mä en enää ole mukana siinä porukassa, jolla yhteistyöt aloitimme. Porukan toiminta ei vain vastannut odotuksia ja päätin, etten jaksa roikkua enää mukana siinä vaan teen töitä sen eteen, että mukavempia, inspiroivampia ja aktiivisempia yhteistyökuvioita saataisiin käyntiin! Niistä kuitenkin lisää sitten myöhemmin...

Tämän postauksen aiheena on kuvien muokkaus ja se, että miten paljon niitä kuvia voi muokata, ennenkö se alkaa olla jo valehtelua. Oon miettinyt tätä aihetta jo pitkään, sillä kuvia tulee blogia, Instagramia ja omia projekteja varten muokattua päivittäin, tai ainakin lähes päivittäin.



Näissä kuvissa oon muokannut oikeanpuoleiset kuvat ihan ylitse. En ikinä muokkaisi kuviani noin paljon! Halusin vain luoda ison kontrastin näille ennen ja jälkeen kuvanmuokkauksen -kuville. En esimerkiksi muokkaisi kroppaani erikokoiseksi; en suurentaisi sitä tai kaventaisi sitä mistään kohtaa. Se on minusta jo aika paljon kuvanmuokkausta ja kääntymässä sinne valehtelun puolelle... Jos jossain kuvassa jokin asento saa mielestäni esimerkiksi reiteni näyttämään liian suurilta, en julkaise kuvaa.

En myöskään lisäisi tuollaista rusketusta, koska ihan avoimesti voin sen myöntää, että en ota aurinkoa, enkä rusketu vaikka ottaisinkin. Mun iho palaisi heti, joten oon ympäri vuoden tosi vaalea. Oikeanpuolimmaisiin kuviin oon myös lisännyt itselleni "huulipunaa", minkä teen kyllä ennen kuvan ottoa, jos sen teen. En värjää huuliani enää kuvanmuokkausvaiheessa. Yhtä asiaa kuitenkin silloin tällöin värjään, nimittäin hampaita. Jokin valotus saa hampaat näyttämään paljon keltaisemmilta kuin ne oikeasti ovat ja varsinkin jos kuvan yleistä sävyä muuttaa vähän lämpimämmäksi, kellastuvat hampaat heti. Ei mulla mitään hohtavan valkoisia hampaita ole muutenkaan, mutta joissakin kuvissa ne vain näyttävät entistä keltaisemmilta.



Mun mielestä on huomattavasti hyväksyttävämpää muuttaa kuvan värejä ja valotusta jne. yleisellä tasolla, kuin että muuttaisi omaa ulkonäköään. Monesti muutan värisävyjä hieman lämpimämmiksi ja voimakkaammiksi, sillä omasta mielestäni voimakasvärisemmät kuvat vain ovat vaikuttavampia, kuin liian haaleat kuvat. Tietynlaiset kuvat toki toimivat haaleampinakin, eikä tämä asia ole yksiselitteinen, mutta pääsääntöisesti tykkään muokata värejä voimakkaammiksi.

Miten paljon te muokkaatte kuvianne? Onko jo värisävyjen muuttaminen juksaamista vai onko vaikkapa vatsansa kaventaminenkin täysin sallittua ja normaalia? 

BT: IDEAL FUTURE

Tällä kertaa kirjoittelemme blogitiimin kanssa aiheesta tulevaisuus ja siihen liittyvät haaveet. Tämä aihe on laaja ja voisin kirjoittaa omista haaveistani vaikka kokonaisen romaanin, mutta yritän tässä postauksessa jättää muutaman yksityiskohdan pois, jotta tämän jaksaisi vaikka lukeakin. Tällä kertaa mukana postausta toteuttamassa ovat:

http://jemppujemppu.blogspot.fi/

http://anenblogi.blogspot.fi/

http://essiikaroliina.blogspot.fi/

Muutkin yhteistyöblogit voit käydä tsekkaamassa täältä!



Mä en oo koskaan haaveillut mistään maata mullistavasta. Ihan pienenä halusin ensin kaupantädiksi ja sitten kun mulla on paljon rahaa (koska kaupantädithän saavat kaikki kassan rahat päivän päätteeksi itselleen) suunnittelin ryhtyväni prinsessaksi. Sen jälkeen haaveet ovat kuitenkin olleet jokseenkin realistisempia. Oon haaveillut niin kokin, palomiehen, poliisin, opettajan kuin valokuvaajankin urasta (ihan vain muutaman mainitakseni...). Mulla ei kuitenkaan koskaan ollut tapana uskotella itselleni ryhtyväni isona presidentiksi tai astronautiksi.

Ammatinvalinnan ulkopuolellakin haaveni ovat jääneet usein melko keskinkertaisiksi. Yläasteella jankutin vanhemmille, jotka vähän painostivat mua lukioon, että mulle riittää sellainen raha, jolla tulen toimeen, mulle riittää keskinkertainen auto ja mulle riittää punainen pieni mökki, kunhan mulla on ympärilläni rakkautta. Nyt lukion melkein jo käyneenä ajatukset on kuitenkin vähän erilaiset; edelleen se rakkaus ja perhe on tärkeintä, mutta miksei sen lisäksi tähtäisi korkeammalle myös urallaan? Olisihan se hienoa asua jossain isossa kaupungissa vastavalmistuneessa kivitalossa jossa on kolme tai neljä kerrosta ja isot ikkunat. Ja olisihan se varmasti mukavampi ajella uudehkolla Volvolla tai vaikka Porchella kuin sellaisella 30 vuotiaalla, jota saa vähän väliä käyttää huollossa (jos rahat siihen riittää). Aion tähdätä korkeammalle kuin keskinkertaiseen autoon ja siihen että rahat juuri ja juuri kuukauden päätteeksi riittävät.



Tärkeintä mulle tulevaisuudessa ei ole koulutus, ammatti, se missä asun tai millaista autoa ajan. Haaveilen rakastavasta aviopuolisosta, jonka kanssa mulla on olo kuin kotona ja jonka kanssa voin olla täysin oma itseni. Miehestä, joka rakastaa mua sellaisena kuin mä olen ja jota mä saan rakastaa juuri sellaisena kuin hän on. Haaveilen perheestä, lapsista ja yhdessä olemisesta.

Haaveilen siitä, että joskus olen yhtä ihana äiti kuin omani ja yhtä ihana isoäiti kuin omani.

Mistä te lukijat haaveilette?

BT: WHY I LOVE BLOGGING SO MUCH

Tänään on taas joka toinen sunnuntai ilmestyvän blogitiimin yhteisen postauksen aika! Tällä kertaa ajattelimme jakaa tuntojamme siitä, miksi bloggaaminen on itselle niin tärkeää, että sen eteen jaksaa nähdä vaivaa ja bloggaamiseen jaksaa oikeasti käyttää aikaansa. Totuus on, että eihän se ihan joka kerta yöllä kahden maissa postausta vääntäessä kauheasti huvitakaan, mutta kyllä tämä ainakin mulle on loppukädessä niin antoisaa ja mukavaa, että jaksan.Tällä kertaa postausta ovat toteuttamassa

http://juliusteasp.blogspot.co.uk/

http://tiiaamaria.blogspot.fi/

http://www.noraadler.com/

http://essiikaroliina.blogspot.fi/

http://anenblogi.blogspot.fi/

Loputkin yhteistyöblogit löydät täältä!

Tätä aihetta lähestyessä piti miettiä kaksi kertaa, että mistä sitä oikein lähtisi... Bloggaamisesta on vuosien saatossa tullut tavallaan niin helppoa ja sillä tavalla osa elämää, etten tiedä, osaisinko elää kokonaan ilman blogimaailmaa enää. Reilu vuosi sitten alkaneen (ja kuutisen kuukautta kestäneen) blogitauon aikanakin halusin blogata, eikä mun ollut tarkoitus edes mitään taukoa pitää, mutta mun elämäntilanne ja mielentila eivät vain bloggaamista sallineet.



Blogin pitäminen on mulle tapa purkaa ajatuksiani, luovuutta ja ideoita. Saan purkaa ajatuksiani teksteihin ja vaikka en suoranaisesti kirjoittaisi jostakin, mikä mun mieltä painaa tai mitä mun elämässä sillä hetkellä on meneillään, kirjoittaminen rentouttaa ja auttaa mua palautumaan. Kuten jo aiemmassa blogitiimin postauksessa kerroin, yläasteaikoina kirjoittaminen oli mulle tapa purkaa pahaa oloa. Sillä ei ole mitään väliä, mitä kirjoitan, joten saatoin pahimpina päivinä kirjoittaa sivutolkulla yhtä sanaa, että sain rauhoituttua ja purettua kaiken itsestäni pois. Edelleenkin kirjoittaminen on mulle itseni purkamista, oli kyse sitten negatiivisten fiilisten purkamisesta tai luovuuden ja ideoiden tuomisesta joksikin konkreettiseksi.

Kirjoittamisen lisäksi bloggaamiseen liittyy vahvasti valokuvaus. Kaikki blogissani esiintyvät kuvat ovat itse ottamiani, ellei muuta mainita. Muutamat asukuvat joku kaveri/sisarus on näpsäissyt, mutta pääosin kuvat ovat minun käsialaani. Rakastan mun Canonia ja valokuvaamista ja blogin pitäminen onkin mulle mahtava tapa ottaa ns. tarkoituksen mukaisia kuvia ja tuoda niitä julki, saada palautetta ja kehittyä. Aiemmin mainitsemani blogitauon aikana, kun julkisesti kirjoittaminen ei tuntunut mahdolliselta, laitoin kuitenkin kuviani esille Tumblr-blogiin.

Mulle blogin pitäminen on kaiken sen vaivan ja siihen käytetyn ajan arvoista, koska se opettaa paljon, sitä kautta tutustuu uusiin ihmisiin ja saan purkaa itseäni luovalla ja positiivisella tavalla. Huolimatta siitä, että välillä blogi tuottaa pientä stressiä ja yöllä yrittää kirjoitella postauksia ja muokata kuvia, tää on mulle henkireikä. Rakastan tätä.

Bloggaajalukijani, kertokaahan kommenteissa, miksi bloggaaminen on teille tärkeää!

BT: LETTER TO YOUNGER SELF

Blogitiimin joka toinen sunnuntai ilmestyvä teemapostaus on täällä taas! Tällä kertaa valitsimme aiheeksi kirjeen itselleen nuorempana. Kirjoitin kirjettä ja näin koko ajan mielessäni itseni tietyissä elämänvaiheissa. Osa tekstistä on minulle alakouluikäisenä, osa yläkouluikäisenä ja osa tekstistä on sellaista, mikä olisi hyvä edelleenkin muistaa ja toteuttaa ristiriitarilanteissa. Tällä kertaa postauksen ovat toteuttamassa

http://tatakoonainutkertainen-a.blogspot.fi/

http://sonja-justnow.blogspot.fi/

http://anenblogi.blogspot.fi/

Muutkin yhteistyöblogit löydät täältä!



Hei!
En oikein tiedä mistä aloittaa, joten lähdetään keveistä ja pinnallisista asioista. Less is more eikä sun tarvitse pukea jokaista sateenkaaren väriä päällesi yhtä aikaa. Kaikkia koruja ei myöskään tarvitse laittaa yhtä aikaa päälle. Ja kun luokkakaverit ekaluokalla kysyvät, että miks sulla on kalsarit jalassa, muista olevasi edelläkävijä; ne ovat legginsit! 

Toisaalta haluan sanoa sinulle, että älä välitä siitä, mitä muut ulkonäöstäsi negatiivissävytteisesti kommentoivat. Pukeudu just niinkuin haluat - vaikka niihin kalsareihin (jos äiti antaa luvan). Älä muutenkaan ota liian tosissasi muiden mielipiteitä sinusta. Älä anna muiden sanella ulkonäköäsi, sanomisiasi tai tekemisiäsi. Olet vahvempi kuin he, eikä sinun tarvitse taipua muiden mieliksi. Nauti positiivisista huomioista äläkä tartu ilkeyksiin.

Aina ei ole kysymys elämästä ja kuolemasta, mustan ja valkoisen välissä on myös harmaan sävyjä. Opettele antamaan aikaa. Jos jokin ei tapahdu juuri nyt heti, sen ehtii ehkä myöhemminkin. Joskus on hyväkin ottaa vähän aikaa ja tilaa tilanteesta, ennen kuin asiat puhuu halki. Odottaisit edes aamuun.



Kaikkia ei voi koskaan miellyttää. Hyväksythän sen, että ihmisillä on aina odotuksia suhteesi, mutta aina sinun ei niitä tarvitse täyttää. Tee töitä omien toiveidesi ja odotustesi eteen. Tee parhaasi, mutta hyväksy myös epäonnistuminen. Se opettaa ja seuraavalla kerralla tiedät enemmän, voit yrittää kovemmin ja saatat jo onnistua. Joskus se vaatii useita (ja todellakin useita) yrityskertoja, mutta jos oikeasti haluat päästä lopputulokseen, jatkat yrittämistä. Jos päämäärä ei ole sen vaivan arvoinen, ymmärrä myös lopettaa.

Opettele sanomaan ei. Sinun ei tarvitse taipua muiden toiveisiin, odotuksiin ja pyyntöihin. Olet vahvempi. Sinun ei aina tarvitse tehdä, mitä muut toivovat sinun tekevän, vaan voit valita itse. Ajattele välillä, edes välillä, omaa parastasi eikä muiden. Sinun ei tarvitse olla kenenkään ovimattona, nyrkkeilysäkkinä tai henkilökohtaisena avustajana (unless you're getting paid for that!). 

Ole oma itsesi, ymmärrä oma parhaasi, ole ystävä, mutta älä anna periksi liikaa. Tiedä rajasi. 

Terveisin,
Vanhempi ja "viisaampi" sinä

P.S. muutaman vuoden päästä ja vähän taas vanhempana ja viisaampana minulla voisi olla sanottavaa myös tämänhetkisestä minästäni. Elämä on oppimista ja kokemista, eikä se ole koskaan valmis. Emme koskaan ole täydellisiä, virheettömiä tai kaikenoppineita ja -tietäviä. 

BT: HOW I GOT STARTED WITH BLOGGING

Tässä tulisi ensimmäinen blogitiimin yhteinen teemapostaus! Ensimmäisessä postauksessa päätimme kertoa vähän siitä, miten ja miksi aloitimme bloggaamisen. Olemme sopineet, että kaikkien ei täydy toteuttaa joka toinen sunnuntai tehtyä yhteistä teemapostausta, mutta linkkaamme aina ne, jotka sen toteuttavat! Tässä siis linkit tämän postauksen toteuttaviin blogeihin:

http://tiiaamaria.blogspot.fi/

http://anenblogi.blogspot.fi/

http://jemppujemppu.blogspot.fi/

http://essiikaroliina.blogspot.fi/

http://sonja-justnow.blogspot.fi/

http://juliusteasp.blogspot.co.uk/

Muutkin yhteistyöblogit voit käydä katsomassa TÄÄLTÄ !



Mä oon ollut blogimaailmassa jo useamma vuoden, vaikka tämä blogi tälläisenään onkin vähän vajaan vuoden vanha. Taisin seiska-kasiluokalla aloitella ensimmäistä blogiani, koska se tuntui päiväkirjan pitämistä paremmalta vaihtoehdolta. Halusin kuitenkin kirjoittaa, olin aina pitänyt siitä ja yläkoulussa siitä muodostui mulle myös keino purkaa pahaa oloa. Yläasteen aikana pidin muotiblogia, päiväkirjamaista blogia, mielipideblogia ja kuvablogia. Samoihin aikoihin kiinnostuin yhä enemmän ja enemmän valokuvataiteesta ja kun pahimmasta angsti-iästä päästiin yli, jäi mielipidekirjoittaminen ja päiväkirjamainen avautuminen.

Muistaakseni ysin lopulla / ennen lukion alkua aloitin Smile to the beautiful day -blogin kirjoittaminen. Se oli siisti lifestyleblogini, jonka seurausta myös tämä nykyinen blogi on. Toukokuussa 2014 mun elämäntilanne muuttui aika paljon ja blogin pitäminen jäi sen siliän tien. En vain jaksanut. Pitemmän päälle aloin kuitenkin kaivata bloggaamista, joten perustin tumblriin valokuvilleni blogin, ns. nettiportfolion. Sitä voi käydä tsekkaamassa tästä.



Pelkkien kuvien julkaiseminen ei enää riittänyt viime syksynä ja aloin suunitella blogin jatkamista. Halusin kuitenkin uudistaa sitä ja tehdä asioita laajemmin kuin aiemmin ja vaihdoinkin blogin nimeä ja osoitetta. Aloin tehdä tätä suunnitelmallisemmin ja suunnittelinkin tätä paljon ennen varsinaista jatkamista yli puolen vuoden tauon jälkeen. Samalla tavalla kuin kirjoittaminen yläkouluaikoina oli mulle pakokeino ja tapa purkaa tunteita ja ajatuksia, tämä on mulle rentouttava ja inspiroiva harrastus edelleen.