maanantai 23. huhtikuuta 2018

TUNNUSTUKSIA

tunnustuksia

Tunnustan että...

1 | Pakkaan aina liikaa. Aina. Ihan sama onko kyseessä viikon reissu vai yhden yön reissu, mulla on tavaraa niin, että pärjäisin hyvin vaikka reissun pituus syystä tai toisesta yllättäen kolminkertaistuisi. Pakkaan kaikkea mahdollista mukaan ihan vaan varmuuden vuoksi.

2 | Itken joka kerta, kun kuulen jonkun näistä biiseistä: Arttu Wiskarin Mökkitie, Apulannan Ilona tai Pikku G:n Romeo ja Julia. Ja näissä biiseissä on vielä just ne tietyt kohdat, joiden kuuntelemista en kestä itkematta. Onko sulla jotain biisiä, jota et pysty kuuntelemaan herkistymättä?

3 | Oon todella tarkka siitä, että asiat on paikallaan mun kotona. Uskon, että jokaiselle esineelle on paikka mun kotona - ja niitä esineitä, joilla ei ole paikkaa, en tarvitse kotonani. Siksi oonkin tosi tarkka siitä, että lasit on juuri oikeassa kohdassa kaapissa ja sakset oikeinpäin laatikossa. Saan tästä jatkuvasti huomauttelua esimerkiksi poikaystävältä, että ei se ole niin justiinsa, mutta mulla on vaan vähemmän stressattavaa, jos asiat on tismalleen paikallaan.

4 | Inhoan myöhästymistä. Oon ollut tällainen aina ja inhoan myöhästymistä niin paljon, että varaan yleensä vähintään puoli tuntia aikaa pyöräillä matkan, johon tiedän, että mulla menee vartti. En myöskään pidä siitä, jos joku muu on usein myöhässä. Ymmärrän, että joskus elämä yllättää, mutta jatkuva myöhästely ärsyttää mua.

5 | Pelkään hirmu montaa asiaa. Tästä on tullut jo ihan vitsi meillä poikaystävän kanssa, että ihan sama mistä asiasta hän mulle kertoo, niin aina löytyy joku juttu, jota mä pelkään. Pelkään koiria, kissoja, hevosia, hämähäkkejä, käärmeitä, perhosia, korkeita paikkoja, moottorisahamurhaajia, murtovarkaita, ventovieraan kosketusta, uusia paikkoja ja tilanteita, ihmisjoukkoja ja julkista puhumista. Nää pelot ei estä mua elämästä mun elämää eikä mulla oo ongelmaa asian suhteen, lähinnä poikaystävä saa aina naurut kun alan yhtäkkiä juosta kävelylenkillä, kun huomaan, että meidän takana on koira.

tunnustus

6 | Oon kova jännittämään. Tällainen oon ollut aina! Jännitän uusia paikkoja, uusia ihmisiä ja uusia tilanteita ja joskus jopa niitä tuttuja. Välillä esimerkiksi kun poikaystävä on ollut viikon työreissulla ulkomailla ja tulossa takaisin Suomeen, jännitän hänen näkemistään pitkästä aikaa niin paljon, että mun mahaan sattuu, suu kuivuu ja välillä mua jopa huimaa sen takia. Onko siellä ketään, joka myös jännittää joitain asioita näin paljon?

7 | Oon yhden kerran varastanut. Menin ostamaan leikkuulaudan ja niitä oli kaksi hirmu tiukassa kiinni toisissaan. Oletin, että ne oli setti. Menin itsepalvelukassalle ja jouduin siinä kassalla vielä pyytämään myyjän apua niiden leukkuulautojen kanssa, koska se kone ei meinannut lukea sitä viivakoodia. Myyjä luki sen viivakoodin kerran ja laittoi ne siihen luettujen tuotteiden pinoon. Kotona tajusin, että ne leikkuulaudat saikin erilleen ja molemmissa oli oma viivakoodinsa eikä ne siis olleet setti. Hassua, että edes se myyjä ei huomannut tilannetta!

8 | Oon ollut tukiopetuksessa mun käsialan takia. Saan nykyään usein kehuja mun käsialasta ja kirjoitustyylistä bujossa, mutta totuus on, että kaunis käsiala on vuosien harjoittelun tulos. Ala-asteella mun käsiala oli sellaista harakanvarvasta, että en edes itse saanut siitä selvää. Olin muistaakseni neljännellä luokalla tukiopetuksessa sen takia.

9 | Ostin korkeakouluopintojen alussa haalarit, mutta en oo kertaakaan käyttänyt niitä. Oon kerännyt muutamia merkkejäkin ja äiti on ommellut ne kiinnikkin, mutta haalarit ei oo kertaakaan päätyneet mun päälle - ainakaan vielä.

10 | En voi vastustaa uusien bujoilujuttujen ostamista. Mä en vaan voi vastustaa uusia kyniä ja tarroja ja washiteippejä ja muita bujoiluvälineitä. Tilasin hiljattain Crayolan Supertipsejä ja Ratinan uuden kauppakeskuksen avajaisista nappasin mukaani Dymon!

8 kommenttia:

  1. Minäkin tuppaan pakkaamaan reissuun aina liikaa, itku tulee mm. kun kuuntelen Kaija Koon surulapsi-biisiä (Cheekin versio), en myöskään pidä myöhästelemisestä, pelkään yli kaiken käärmeitä, olen kova jännittämään ja inhoan kaikenlaista julkista esiintymistä ja tilanteitä joissa mun pitää olla se keskipiste.

    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, sieltähän löytyi monta juttua, jotka on meillä aika samat! Ihanaa viikkoa sullekin :)

      Poista
  2. Tosi kiva postausidea! :) Meillä on paljon samankaltaisuutta, pelkään itsekin todella monia asioita esimerkiks pimeää, hämähäkkejä, haita, isoja valtameriä, ahtaita paikkoja, korkeita paikkoja, käärmeitä ja kuolemaa. Lista vaan vois jatkua :-D Myöskin oon kova jännittämään pieniäkin asioita ja reagoin jännittämiseen mun mahan kautta joten tulee aina paha olo, pahimmassa tapauksessa saatan oksentaa :-D Myöhästyminen on aina todellakin tosi inhottavaa ja itse pyrin ja olenkin aina liian ajoissa paikalla!

    allthelittlesnowflakes.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, munkin listaa voisi jatkaa loputtomiin, haha. Kiva, että en oo ainut näiden juttujen kanssa :D

      Poista
  3. Hauska postausideaa! Täällä myös yksi, joka jännittää paljon kaikkea. Varsinkin uusien ihmisten ja tilanteiden jännittäminen kuulostaa tosi tutulta! Kiva tietää, etten ole ainoa. :)

    VastaaPoista
  4. Mä itken aina kun kuulen Haloo Helsingin - Tuntematon. Joskus niiden kyynelten seasta alkaa naurattaa kun ajelee aamulla kuuden aikaan töihin ja itkee autossa tän biisin tahtiin, voi sitä kai aamut niinkin aloittaa 😂 Mä jouduin myös ala-asteella tukiopetukseen, kun pidän kynästä kiinni väärällä tavalla.. en oo osannut korjata tuota vikaa vielä tähänkään päivään mennessä, eipä siitä ikinä mitään vikaa oo mulle tullut. Myöhästyminen on kyllä yks ärsyttävimpiä asioita... Huippu postaus, voisi jotain tän tyylistä kirjoitella omassa blogissa myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan se vähän hölmöä aina vaan itkeä jonkun biisin kuullessaan, mutta minkäs sille mahtaa, haha :D

      Kiva kuulla, että tykkäsit & että löysit juttuja, joihin samaistua!

      Poista