tiistai 2. elokuuta 2016

BACK TO SCHOOL OUTFIT IDEAS

Summer to fall

Elokuu tarkoittaa koulujen alkua ja monille meistä asukriisejä! Mä ainakin oon aina aloittanut jo pari viikkoa ennen koulujen alkua pohdinnan siitä, että mitä sitä laittaisi päälle ensimmäisenä koulupäivänä. Sillä toisella ja kolmannella päivällä ei oo niin väliä, mutta se ensimmäinen päivä on aina tärkee. Enhän oo ainut?

Nytkin mulla on jo ajatus siitä, mitä haluan laittaa päälleni ekana koulupäivänä, mutta toki säätila vaikuttaa siihen myös. Ja mun koulun alkamiseen on vielä yli 20 päivää, joten ehdin kyllä muuttaa mieltäni tässä sitä ennen... Kuitenkin tän postauksen kollaaseista ensimmäinen on tehty se mun asu-suunnitelma mielessä!

girly & professional

Tähän toiseen kollaasiin sain idean vaaleanpunaisista H&M:n housuista, joiden ostoa oon tässä muutaman kuukauden ajan suunnitellut. Kevään toivelistassa mainitsinkin kaipailevani vaaleanpunaisia housuja ja löysin sellaiset H&M:ltä. Sovittelin niitä joskus huhti-toukokuussa ja ne tuntui vähän nihkeiltä, eikä isompaa kokoa ollut, joten jätin ostamatta. Sovitin samoja housuja samassa koossa nyt heinäkuussa ja ne ei pysyneet mun jalassa, kun ne oli niin isot! Ilmeisesti liikkumisella ja ruokavalion miettimisellä on ollut joku vaikutus tähän kroppaan, mutta jouduin taas jättämään ne housut kauppaan, koska tällä kertaa en löytänyt pienempää kokoa...

Burgundi

Viimeiseksi halusin jonkun ei niin vaaleanpunaisen asun... Näin kesällä vaaleat ja vaaleanpunaiset sävyt miellyttää, mutta kun mennään syksyä ja talvea kohti, harmaat ja viininpunaiset värit tuntuu sopivammilta. Kouluun palaaminen kesäloman jälkeenhän tarkoittaa syksyn alkua ja iltojen hämärtymistä, ja mulla ainakin vaatteidenkin "hämärtymistä". Enhän oo ainut tässäkään?

Tarkemmat tiedot kaikista tuotteista löydät kuvia klikkaamalla.

Onko siellä muita, jotka suunnittelee jo ennen koulujen alkua sitä ekan päivän asua? Entä miten yleensä tykkäätte pukeutua kouluun; mahdollisimman mukavasti vai panostaa vähän enemmän?

6 kommenttia:

  1. Hyvä postaus ja muutenkin todella kiva blogi!

    https://lifestyleelina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Toi hame tossa ekassa kollaasissa... *.* Haluan sen... En tiiä sopisko mun tyyliin, mutta se on vaan niin ihana <3

    annileipoo.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Tosi kivoja kollaaseja, mutta EEEIII koulua vielä! XD Eieieiei hahah, en halua :D

    ❀ Cinderella Days ❀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sori, mutta ensi viikollahan alkaa kai ainakin osa peruskouluista ja toisen asteen kouluista :D Sieltä se vääjäämättä aina tulee... Mä kyllä odotan innolla koulujen alkua! :)

      Poista