torstai 11. elokuuta 2016

WEEKEND SNAPSHOTS

Pispala

viikonloppu

homeware haul

tre

ootd

tampere

brunssi

Mä en oo pitänyt ollenkaan kesälomaa. Kaikki vapaapäivät, joita on joka viikko 1-2 ja useimmiten ne ei oo ei peräkkäin, on kuluneet asunnon etsimisessä ja tavaroiden pakkaamisessa laatikoihin. Mun työt loppuu ensiviikolla ja koulu alkaa kaksi päivää sen jälkeen. En siis pidäkään mitään lomaa. Viime viikonloppu kuitenkin tuntui pieneltä minilomalta, kun olin kolme päivää Tampereella mun uudessa kodissa! Suurin osa siitä ajasta kului toki erilaisia huonekaluja metsästäen ja kasaten, siivoten ja laatikoita purkaen, mutta olin uudessa paikassa ja tilanteessa sekä paikassa, josta oon haaveillut pitkään. Muuttamisen lisäksi napsittiin mun serkun kanssa asukuvia (harvinaisen vähän kelvollisia tosin...), syötiin hyvä brunssi, lenkkeiltiin ja käveltiin kauniilla Pyynikillä sekä katsottiin about yhden kauden verran Bonesia Netflixistä.

12 kommenttia:

  1. Oi, ihanan näkösiä ruokia! <3 Mulla oli pitkä kesäloma ja nyt ois aika palata koulunpenkille.

    annileipoo.blogspot. fi

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, tykästyin varsinkin tuohon vikaan ruokakuvaan! Mulla alkaa koulu syyskuun ekana päivänä, eikä mullakaan ehdi olla kuin noin kolme päivää lomaa ennen sitä haha :--D

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! :) Noniin :D Eipä sitä nyt joka kesä tarvii lomailla :p

      Poista
  3. Voi, onnea uudesta asunnosta! Ja ihania kuvia tässä postauksessa :)

    Vilma´s

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköinen kattaus :) Mä sitten rakastan tota kastehelmi-sarjaa ja hedelmäsalaatti sopii siihen ihanasti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Ja joo, Kastehelmi-sarja on munkin mielestä hirmuisen kaunis :) Niin sopii!

      Poista
  5. Ompa kivan näköisiä kuvia! Muutenkin tosi kiva blogi sulla :)

    http://visions-ninni.blogspot.fi

    VastaaPoista