maanantai 21. elokuuta 2017

JUURI NYT - ELOKUU

Elokuu ja sitä myöten myös kesä alkaa olla lopuillaan (joko saa alkaa odottaa joulua, haha). Kouluun paluu on edessä omalta kohdaltani ensi viikolla ja monilla muilla se on jo koittanut. Tällä hetkellä vietän kuitenkin vielä viimeisiä kesälomapäiviä, enkä ressaa koulusta tai töistä. Ne on sitten ensi viikon murheita kumpikin!

elokuu


Tällä hetkellä...


olen innoissani: viimeisistä lomapäivistä ja tulevan viikonlopun reissusta!


haluan: saada taas salitreenit käyntiin syksyllä ja treenata salillakin useamman kerran viikossa.


luen: ilmoituksia vuokralle tarjottavista kodeista Tampereella. Muutto edessä mahdollisesti piankin!


kuuntelen: TikTak:ia ja muita throwback bändejä ja biisejä on tullut kuunneltua viime aikoina!


toivon: että hyvät ja kesäiset kelit jatkuisivat vielä elokuun loppuun ja syyskuun alussakin, eikä tulisi liian kylmät ilmat liian pian!


katson: seuraavaksi varmaan Limitless -sarjan Netflixistä.


suunnittelen: syksyn kuvioita koulun ja töiden suhteen ja sitä, miten saan taas arjen rullaamaan niiden kahden välillä.


Kertokaa kommenteissa, mitä teillä on viime aikoina ollut mielessä! Kenties jotain samoja juttuja mun kanssa? 

4 kommenttia:

  1. Limitless on ihan törkeen hyvä! :) Koukutuin siihen kyllä heti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, täytyy siis varmasti alkaa sitä katsomaan!

      Poista
  2. Sika kiva postaus! Kumpa itselläkin alkaisi koulu, ei oo noi haut juuri mennyt niin hyvin kun ois toivonut ja nyt oon puilla paljailla ja työmäärä tuntuu vähenevän. Toivottavasti vielä alkais menee hyvin eikä tarvitsis stressata kokoaikaa :) Ps. ihana postaus ja tosi mukava tyyli, pitää ehkä itsekin harkita tämmöstä!

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Toteuta joo ihmeessä säkin tällainen :) Toivotaan että sulle joku ratkaisu löytyy!

      Poista